Oli eilen (27.5) varsin epätodellinen tunnelma lastensuojelun asiakassuunnitelmapalaverissa, kun selvisi, että äidille ei ole annettu liki 5 vuoteen edes tietoa, minne hänen poikansa on sijoitettu, eikä äidillä ole oikeutta tavata lastaan. Mitään todistetta siitä, että äiti olisi jotenkin aiheuttanut vahinkoa lapselleen ei ole – ei tuomiota, ei syytettä, ei lääkärinlausuntoja, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Sosiaalityöntekijä änkytti jotain siitä, että äidin puoliso olisi tehnyt jotain (äiti ja isä eivät ole asuneet vuosikausiin yhdessä) ja kutsui sitten vahtimestarin ajamaan minut ulos – äiti lähti samalla oven avauksella.
Rikosilmoitus lähti saman tien, mutta on aivan uskomatonta, että isossa kaupungissa estetään näin mielivaltaisesti lasta ja vanhempaa näkemästä toisiaan, eikä äidillä ole edes tietoa, missä hänen lapsensa on, eikä kukaan ole ylemmästä johdosta puuttunut asiaan (tietoa sinne on lähetetty). Näin on jatkunut vuosikausia.
Olen kerran aikaisemmin törmännyt vastaavaan käytökseen, mutta pikkukunnassa, missä oli yksi sosiaalityöntekijä, joka sai tehdä vapaasti alueen lapsiperheiden kanssa, mitä halusi…. sain silloin lapsen pois huostasta ja painajaisen päätettyä, mutta onhan tämä aivan käsittämätöntä, missä painajaisessa lukuisa joukko lapsiperheitä asuu – maailman ”onnellisimmassa” maassa.
Tarina tulee jatkumaan, tätä ei jätetä tähän.
