Lainmukaiset perusteet huostaanotolle puuttuvat lähes aina

Kyselin tuossa taannoin somessa, minkälaiset perustelut tulisi olla lasten huostaanotolla.

Varsin yksimielisesti todettiin, että lasten kaltoinkohtelu, perheeseen vaikuttava päihteiden käyttö, rikollisuus, jne.

Tämä on aivan oikein. Se, mikä lukijoille todennäköisesti tulee yllätyksenä, on se, että tällaisia keissejä ei käytännössä ikinä ole oikeudessa. Huostaanotossa vedotaan yleensä vanhemman uupumiseen, kyvyttömyyteen hoitaa lapsia ja esimerkiksi siihen, että lapsi ei käy koulua tai hän käy valikoiden koulua.

Kaikki nämä asiat, joihin melkein aina vedotaan (toki on monia muitakin seikkoja, mutta edellä mainitut ovat niitä yleisimpiä), ovat sellaisia, joiden hoitamiseksi lastensuojelulaissa mainitaan avohuollon tukitoimet.

Niille on omistettu kokonainen luku eli 7. luku, missä annetaan lastensuojeluviranomaiselle hyvin laajat oikeudet järjestää avohuollon tukitoimia.

Niitä täydentää mm. terveydenhuoltolain 69 § 2 momentti, missä todetaan, että mikäli terveydenhuollon puutteet aiheuttavat lastensuojelun tarpeen, pitää lapselle JA TÄMÄN PERHEELLE järjestää riittävä terveydenhuolto, jotta lastensuojelun tarve poistuisi.

Eli mikäli vanhempi on uupunut (esimerkiksi ison lapsilauman hoitamisen vuoksi), ei lastensuojeluviranomainen saa ryhtyä ottamaan lapsia huostaan, vaan viranomaisen pitäisi järjestää vanhemmalle riittävästi apua ja tukea kotiin, jotta hän selviää kaikkien lasten hoitamisesta.

Joku näistä lapsista voi olla monivammainen (yhdessä afrikkalaisperheessä, jonka asiaa hoidin, oli juuri tällainen monivammainen lapsi ja hänet sijoitettiin yhtäkkiä pois kodistaan täysin hänelle vieraiden ihmisten joukkoon – lapsi ei tietenkään osannut vammansa vuoksi kertoa, miltä hänestä tuntui, mutta hän alkoi todella pahasti reagoida…. ei ihme, eihän hän tuntenut ketään ja kadotti oman perheensä yhtäkkiä lastensuojeluviranomaisen rynniessä sisälle) ja hänen hoitamisensa vaatii vanhemmalta erityisen paljon työtä. Ei silloin pidä ottaa lasta huostaan, vaan järjestää perheeseen joku, joka auttaa lapsen hoidossa.

Jos joku esittää, että tuollaisten lisäkäsien osoittaminen perheeseen maksaa tarpeettomasti, niin se sijoittaminen vasta maksaakin. Ollessani itse vajaat 10 vuotta sitten lastensuojelun sosiaalityöntekijänä (olen sekä lakimies että pätevä sosiaalityöntekijä) maksoi sijoitus laitokseen 10 000 euroa. Siitä on kulunut aikaa, joten maksut voivat olla selvästi tätä korkeampia nykyään.

Vanhempi voi itse olla sairas tai hänellä voi olla synnynnäinen vamma, joka haittaa hänen kykyään esimerkiksi hoitaa lasta. Tällaisia tapauksia tulee jatkuvasti eteen – lastensuojeluviranomaisen yleinen toimintatapa näissä asioissa on ottaa lapsi huostaan. Ja tämä ei ole mikään poikkeus, vaan alkaa olla sääntö (eikä ihme, sillä sijaishuoltopaikat pyritään pitämään täynnä ja Suomen lapsimäärän vähentyessä pitää entistä suurempi prosenttiosuus lapsista ottaa huostaan, jotta sijaishuoltopaikat pysyvät miehitettyinä).

Jos siis lievästi kehitysvammainen äiti kohtaa vaikeuksia lapsen hoitamisessa (huonoimmassa tapauksessa lapsi voi itsekin olla kehitysvammainen), ei lasta tule ottaa huostaan, vaan osoittaa äidille riittävä tuki kotiin lapsen hoitamiseen.

Vanhemman/lapsen kehitysvammaisuus ei yhdenvertaisuuslain perusteella edes voi olla peruste huostaanotolle. Yhdenvertaisuuslain ja perustuslain mukaan ketään ei saa kohdella eriarvoisesti hänen terveydentilansa tai oletetun terveydentilansa perusteella.

Lapsen kouluakäymättömyys ei myöskään ole huostaanoton peruste. Kun lapsi otetaan huostaan ja pakotetaan lähtemään kouluun, uskooko joku, että hän alkaa yhtäkkiä oppia siellä koulussa jotain vai laiminlyökö hän opiskelun, johon häntä pyritään väkipakolla pakottamaan??

Tosiasiassa huostaanotetut lapset eivät käy huostasta koulua yhtään paremmin kuin kotoakaan käsin – yleensä koulussakäynti vähenee entisestään. Ja tämä on ihan havaintoihin perustuvaa. Yhdessäkin tapauksessa huostaanotettu lapsi ilmoitti, ettei käy protestina huostaanotolle lainkaan koulussa. No, hänet pakotettiin sinne ja hän ilmoitti koulussa räjäyttävänsä itsensä ja koulun siinä ohessa.

Mitä lastensuojeluviranomaisen avohuollon tukitoimet tosiasiassa ovat? Käytännössä ne ovat aina ns. perhetyötä, joka EI tarkoita sitä, että mukavat tädit saapuvat perheen kotiin ja auttavat siivoamisessa, kaupassakäynnissä, lasten ulkoiluttamisessa, ynnä muussa. Tosiasiassa se tarkoittaa sitä, että (eivät aina niin) mukavat tädit saapuvat perheen kotiin juttelemaan pari tuntia jostain. Tänä aikana perheen kotityöt jäävät tekemättä ja ne tehdään sitten kauhealla kiireellä sen jälkeen, kun virkaintoiset perhetyöntekijät lähtevät takaisin toimistolle kirjoittamaan raporttia käynnistään.

Toinen toimintatapa on pakottaa perheet ns. perhekuntoutukseen, jotka ovat käytännössä aina jonkin varakkaan yrityksen tai säätiön omistuksessa ja joilla on hyvät suhteet lastensuojeluviranomaiseen. Siellä perheet alistetaan moneksi kuukaudeksi tiukkaan kuriin ja valvontaan siitä, että perheet varmasti tekevät juuri niin, kuin heidän käsketään tehdä. Mitään henkilökohtaista elämää ei kyseisen kurin alla ole – esimerkiksi joulun viettoon kotona ei saa valmistautua, vaan joulut vietetään ahtaissa huoneissa perhekuntoutuskeskuksessa ja juuri siten, kuin perheelle määrätään oikeaksi tavaksi viettää joulu.

Perhekuntoutuksessa toiminta on monesti mielivaltaista. Olen joutunut todistamaan tilanteita, joissa ohjeistus perheenjäsenille on jatkuvasti muuttuvaa. Jossain vaiheessa tehty asia ei olekaan enää sallittu seuraavana päivänä.

Joku voisi kutsua tällaisia perhekuntoutuskeskuksia jopa keskitysleireiksi, mutta eihän ”maailman onnellisimmassa maassa” sellaisia voi olla. Joissain maissa on ollut ns. uudelleenkoulutusleirejä, joihin lähetettiin ihmisiä, joiden piti ruveta ajattelemaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ehkäpä suomalaiset perhekuntoutuskeskukset muistuttavat eniten juuri niitä.