Jatkuvasti toistuva teema lastensuojelun äärimmäisten toimenpiteiden kohteeksi joutuneiden
keskuudessa on rikosilmoituksen tekeminen sosiaalityöntekijöistä.
Yleensä tällaiset rikosilmoitukset ovat epätoivon ilmaisuja, eikä niistä ole juuri mitään apua. Poliisi
ei tutki rikoksena sitä, että viranomainen on ottanut rikosilmoituksen tekijän lapsen kiireelliseen
sijoitukseen. Poliisin mielestä viranomaisen toimiessa virkavastuulla se ei toimi lakia vastaan.
Siksi yleinen neuvo on, että rikosilmoituksen tekeminen sosiaalityöntekijästä sillä hetkellä, kun
lapsi otetaan sijoitukseen, on turhaa ja jopa vahingollista. Asia todennäköisesti tulee
sosiaalityöntekijän tai hänen kollegoidensa tietoon, jolloin lastensuojelun suhtautuminen
vanhempaan jyrkkenee entisestään ja haittaa jatkotyöskentelyä.
Sen sijaan lastensuojelun jatkaessa työskentelyään perheen kanssa voi syytä rikosilmoituksen
tekemiseen löytyä. Lakimiehenä olen tehnyt joitain rikosilmoituksia lastensuojelun työntekijöistä
sekä vienyt syytteitä myös oikeuden käsittelyyn.
Kiireellisestä sijoituksesta tai sen jatkosta tehdyistä päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Mikäli hallinto-oikeus katsoo päätökset laittomiksi, on seuraavaksi arvioitava, ovatko
sosiaalityöntekijä tai johtava sosiaalityöntekijä päätöksiä tehdessään toimineet tahallisesti väärin.
Mikäli päätös on tehty tahallisesti laittomin perustein, voi kyse olla viranomaisen tekemästä
rikoksesta.
Viranomainen voi tehdä rajoituspäätöksiä lapsen ja vanhemman välille useita ja syyllistyy tällöin
vainoamiseen vanhempaa ja lasta kohtaan.
Edelleen sijaishuoltopaikoissa voidaan syyllistyä rikoksiin lasta kohtaan. Lasta voidaan
pahoinpidellä tai käyttää hyväksi. Näistä teoista on ehdottomasti tehtävä rikosilmoitukset, koska
lastensuojelun tehtävä on huolehtia lapsen hyvinvoinnista, eikä saattaa häntä pahoinpitelyn tai
hyväksikäytön kohteeksi.
Vahingonkorvauskanne on yleisempi toimintatapa
Yleisempää kuitenkin on se, että viranomaiselta vaaditaan korvauksia laittomista toimenpiteistä.
Tällöin kyse on käräjäoikeuteen lähetettävästä vahingonkorvauskanteesta.
Käytännössä vahingonkorvauskanteessa vastaajana on hyvinvointialue, ei sosiaalityöntekijä itse.
Mikäli hyvinvointialue määrätään maksamaan korvauksia, voi se myöhemmin haastaa
sosiaalityöntekijän oikeuteen ja vaatia häntä henkilökohtaiseen korvausvastuuseen tekemästään
laittomasta päätöksestä.
Vahingonkorvausta voi hakea esimerkiksi siitä, että lapsen ja vanhemman välille on määrätty laiton
yhteydenpidon rajoitus, jolloin lapsi ei ole voinut tavata vanhempaansa. Tämä voidaan tulkita
Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain vastaiseksi rikkomukseksi.
Myös laittomista kiireellisistä sijoituksista ja kiireellisen sijoituksen jatkoista voi vaatia
käräjäoikeudessa vahingonkorvausta. Kun lapsi viedään sijaishuoltopaikkaan laittomasti, on hän
menettänyt vapautensa. Tällaista tilannetta voidaan pitää vapaudenriistona.
Yhteydenpidon rajoituksen ja kiireellisen sijoituksen tai kiireellisen sijoituksen jatkon laittomuus
todistetaan valittamalla yhteydenpidon rajoituspäätöksestä hallinto-oikeuteen, joka voi todeta tehdyt
viranomaispäätökset laittomiksi. Hallinto-oikeudet ovat tehneet useita tällaisia päätöksiä. Monet
tekemäni valitukset ovat päätyneet siihen, että hallinto-oikeus on todennut sijoitukset tai rajoitukset
laittomiksi.
Kärsivällisyyttä tarvitaan
Tärkeintä on muistaa kärsivällisyys. Lastensuojeluviranomainen toimii monesti lakia vastaan ja
tällöin tulee eteen tilanne, jolloin on syytä epäillä viranomaista rikoksesta tai tulee eteen tilanne,
jolloin viranomaiselta voi vaatia vahingonkorvausta.
Jotta osaa arvioida tilanteet oikein, kannattaa olla yhteydessä asiantuntevaan lakimieheen.
