Kiireellisen sijoituksen tapahtuessa lapsi joutuu ensimmäiseksi sijaishuoltopaikkaan, joka voi olla
sijaishuoltolaitos tai sijaisperhe. Ollessani lastensuojeluviranomaisena (2010-luvulla) laitospaikka
maksoi noin 10 000 euroa kuukaudessa yhtä lasta kohden; nykyisin hinnat ovat tulleet selvästi
ylöspäin. Sijaisperheelle maksettiin vähemmän.
Sijaishuoltopaikan valinnalla on suuri merkitys, sillä mikäli lastensuojeluviranomainen päättää
ryhtyä lapsen huostaanottoon, voi lapsi päätyä asumaan samassa sijaishuoltopaikassa siihen asti,
kunnes hän täyttää 18 vuotta.
Lain mukaan ”sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton
perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden
ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen.” Joskus tässä onnistutaan, joskus taas ei. Ongelmalliseksi
tilanne muodostuu, jos sijaishuoltopaikka onnistuu pilaamaan lapsen/nuoren elämän. Kerron
muutaman kokemuksen urani ajalta.
Kokemuksia
Lakimiehenä olen hoitanut lukuisia lastensuojelutapauksia. Yhdessä tapauksessa perheen
yksinhuoltaja oli joutunut pitkäkestoiseen sairaalahoitoon, minkä vuoksi lapset piti sijoittaa
jonnekin. Perheen esikoinen oppi kuitenkin laitoksessa käyttämään huumeita (laitoksessa on paljon
nuoria, joilla voi olla monenlaisia ongelmia, joihin he vetävät muita mukanaan). Vanhemman
palattua sairaalasta lapset palasivat myös kotiin, mutta myöhemmin esikoinen otettiin huostaan
huumeidenkäytön vuoksi (minkä hän siis oli oppinut ollessaan sijoitettuna
lastensuojeluviranomaisen vastuulla).
Toisessa tapauksessa nuori oli otettu huostaan ja väitettiin, että hän tarvitsee mielenterveydellistä
hoitoa. Laitos, mihin nuori sijoitettiin, väitti olleensa erikoistunut mielenterveyden hoitoon ja
laskutti siitä ylimääräistä. Kävin kyseisessä laitoksessa ja kysyin työntekijältä, millaista
mielenterveydellistä hoitoa nuorelle annetaan, jolloin työntekijä kertoi, että nuori viedään siinä
tapauksessa kunnan terveysasemalle. Ja tästä siis laitos laskutti ylimääräistä ”hoitolisää”
viranomaiselta!
Ollessani lastensuojeluviranomaisena yksi huostaanotettu lapsi oli siirtynyt jo jälkihoidon piiriin
(täytettyään 18 vuotta). Jälkihoidossa hän avoimesti pössytteli huumeita ja tarjosi jopa minulle (en
suostunut), koska oli oppinut huumeiden käytön sijoitettuna.
Sijaishuoltopaikassa nuoria on myös käytetty seksuaalisesti hyväksi (asiasta on laillisuusvalvojien
ratkaisuja). Sijaishuoltopaikka voi sijaita jopa satojen kilometrien päässä lapsen vanhemmista.
Sijaishuoltopaikan toimintaa pitää siis tarkkaan seurata. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää tai mitä
sanotaan. Ongelmien ilmaantuessa on välittömästi ilmoitettava asiasta sosiaalityöntekijälle, koska
sosiaalityöntekijät eivät juurikaan seuraa laitosten toimintaa. Ollessani lastensuojeluviranomaisena
oikeastaan kukaan sosiaalityöntekijöistä ei lukenut lasten sijaishuoltopaikoista tulleita raportteja,
vaan ne tungettiin aina suoraan arkistoon. Lastensuojeluviraston johto ei millään tavalla opastanut
työntekijöitä.
Mikäli sijaishuoltopaikka on huono, pitää viranomaiselle tehdä kirjallinen pyyntö sijaishuoltopaikan
muuttamisesta. Päätöksestä voi myöhemmin valittaa hallinto-oikeuteen.
Läheisverkoston kartoitus
Lastensuojeluviranomaiselta voi myös pyytää, että sijaishuoltopaikka olisi jossain lapselle tutussa
paikassa. Tähän velvoittaa myös lastensuojelulain 32 §, joka edellyttää lapsen läheisverkoston
kartoittamista.
Läheisverkostoon kuuluvat mm. lapsen sukulaiset tai perheen läheiset ystävät.
Eräässä hoitamassani tapauksessa lapsi päätettiin hallinto-oikeuden päätöksellä sijoittaa isän äidille,
mikä kyseisessä tilanteessa taisi olla paras ratkaisu lapsenkin kannalta.
Sijoitus kotiin
Lapsi voidaan myös sijoittaa omaan kotiinsa, jolloin voidaan kokeilla, miten lapsi pärjää perheensä
kanssa.
Mikäli asiat eivät suju, voidaan lapsi jälleen sijoittaa jonnekin muualle. Yleensä puolen vuoden
onnistuneen kotiin sijoittamisen jälkeen huostaanotto päätetään.
