Sosiaalityöntekijä ei voi asettaa diagnoosia tai arvioida terveydentilaa

Suomessa vain lääkäri voi koulutuksensa perusteella asettaa terveydentilaan kohdistuvan
diagnoosin.

Terveydenhoidon toimenpiteitä – välittömiä hengen ja terveyden turvaavia toimenpiteitä (kuten
verenhukan estäminen auto-onnettomuudessa), sekä vähäisiä terveydenhuoltoon liittyviä asioita
(päänsärkylääkkeen ottaminen) lukuun ottamatta – voivat tehdä terveydenhuollon koulutuksen
saaneet henkilöt; lääkärien lisäksi mm. sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja terveydenhuollon
koulutuksen saaneet lähihoitajat.

Sosiaalityöntekijän pätevyyteen ei kuulu terveydenhuollon koulutus.

Tiedän tämän jo omakohtaisesta kokemuksesta, koska olen itsekin pätevä sosiaalityöntekijä.
Suoritin yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon pääaineena sosiaalityö vuonna 2010 Tampereen
yliopiston Porin yksikössä. Koulutukseen ei kuulunut päivääkään terveydenhuollon tai psykologian
koulutusta. Itse asiassa koulutukseen kuului vain lyhyt kurssi lakiopintoja, eikä niissä käsitelty
lainkaan lastensuojelulakia.

Näistä tosiseikoista huolimatta sosiaalityöntekijät tekevät jatkuvasti johtopäätöksiä asiakkaidensa
terveydentilasta ja tosiasiallisesti asettavat heille diagnooseja. Yleensä nämä diagnoosit liittyvät
siihen, että asiakas on mielenterveydeltään järkkynyt, eikä siksi kykene huolehtimaan lapsistaan.
Tämä sitten on perusteena lasten huostaanotolle.

Yhdessä tapauksessa lapset otettiin huostaan siksi, että isä oli pahoinpidellyt äitiä ja lasta viisi
vuotta aikaisemmin. Isä oli kuitenkin lähtenyt kokonaan maasta tuolloin viisi vuotta sitten, eikä
tietenkään ollut voinut enempää pahoinpidellä perhettään. Sosiaalityöntekijä väitti, että koska perhe
ei ollut käsitellyt tapahtumia ”riittävästi”, oli lapsille jäänyt asiasta sellaiset traumat, että heidän
terveytensä oli vakavasti vaarantunut.

Tällainen diagnosointi ei tietenkään täytä minkäänlaisia lääke- ja terveydenhuollollisia kriteereitä,
mutta siitä huolimatta lapset ja äiti erotettiin toisistaan ja lapsia alettiin hakea huostaan.

Epäpätevyydellä voidaan siis saada todella pahoja asioita aikaiseksi.

Edelleen: joissain tapauksissa sosiaalityöntekijä perustaa huostaanottohakemuksen siihen, että
lääkäri on antanut jommastakummasta vanhemmasta diagnoosin, että tällä olisi mielenterveyden
ongelmia.

Perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei kuitenkaan saa asettaa epäyhdenvertaiseen
asemaan muihin nähden terveydentilan tai oletetun terveydentilan vuoksi. Viranomaisen
velvollisuus on varmistaa, että perheellä on mielenterveyden ongelmista huolimatta mahdollisuus
elää yhtenäisenä perheenä.

Tällöin viranomaisen tehtävänä on varmistaa, että vanhempi saa riittävät terveydenhuollon palvelut,
eivätkä hänen mielenterveydelliset ongelmansa muodostu vaaraksi lapselle. Lastensuojelulain
mukaan avohuollon tukitoimet, joihin myös terveydenhuollon järjestäminen kuuluu, ovat aina
ensisijaisia ja huostaanotto sekä kiireellinen sijoitus ovat viimesijaisia toimenpiteitä.