Lastensuojelu syyllistää asiakkaita

Kaksi pientä lasta, tyttö ja poika, hymyilevät ja pitävät aikuisia kädestä pitäen kädestä, kun he kävelevät läpi aurinkoisen hedelmätarhan, jossa on kukkivia puita. Lapset näyttävät onnellisilta ja leikkisiltä.

Lastensuojelu hyödyntää ihmisten kokemaa häpeää siitä, että heidän lapsensa otetaan heiltä pois. Sosiaalityön periaatteita vastaan toimivat sosiaalityöntekijät syyllistävät vanhempia sen sijaan, että järjestäisivät heille arjen haasteisiin todellisia tukitoimia.

Lastensuojeluviranomainen kehuskelee järjestävänsä tukitoimia, mutta todellisuudessa ne ovat perhettä kuormittavaa ”perhetyötä”, missä kaksi sosionomia/lähihoitajaa tulee jutustelemaan niitä näitä perheen vanhempien ja lasten kanssa sen sijaan, että perheelle osoitettaisiin todellisia tukitoimia, kuten siivousapua, kaupassakäyntiapua, tarpeellisia terveydenhuollon tukitoimia, kuntoutusta ja suoraa taloudellista apua esim. vuokrien maksuun.

Lastensuojelulain 7 luku pitää sisällään hyvin laajat mahdollisuudet osoittaa lastensuojelun tarpeessa olevalle perheelle erilaisia tukitoimia.

Huolimatta siitä, että lastensuojelun ensisijainen tehtävä on tukea perhettä, JOTTA SE PYSYISI YHTENÄISENÄ, EIKÄ HAJOAISI, käytetään esim. perheen huonoa taloudellista tilannetta jatkuvasti perusteena huostaanotoille (mikä hajottaa perheen). Ja toiseksi perheen jäsenten sairauksia tai huonoa terveydentilaa käytetään perusteena huostaanotoille, vaikka terveydenhuoltolain 69 § 2 momentti edellyttää, että lastensuojelun tarpeessa oleville perheille osoitetaan tarvittavat terveydenhuollon toimenpiteet (mikäli lastensuojelun tarve johtuu perheen huonoista terveyspalveluista).

Suorittaessani itse sosiaalityön alalta yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa (valmistuin vuonna 2010) yliopisto-opinnoissa painotettiin, että sosiaalityöntekijän tulee tukea asiakastaan ja olla hänen voimaannuttajansa. Nykyinen sosiaalityön syyllistävä peruslähtökohta on täysin sosiaalityön perusperiaatteita vastaan.