”Laiha sopu on parempi kuin lihava riita”.
Tämän lausahduksen varmaan kaikki muistavat. Erityisesti huoltajuus- ja tapaamisoikeuskiistoihin
lausahdus sopii mainiosti.
Huoltajuusasioissa tärkeintä on lapsen etu. Mikäli vanhemmat riitelevät jatkuvasti keskenään,
eivätkä pääse lapsen asioista yhteisymmärrykseen, ensisijaisesti lapsi kärsii.
Mikäli lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeusasioista voidaan sopia vanhempien kesken, on se lapsen
tulevien asioiden hoitamisen kannalta paras tilanne.
Sovinto voidaan vahvistaa lastenvalvojalla. Mikäli kuitenkaan sopuun ei päästä, on vanhemman
lähetettävä käräjäoikeuteen hakemus lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeusasioista päättämiseksi.
Hakemuksessa kannattaa mainita, suostuuko tuomioistuinavusteiseen sovitteluun. Mikäli tästä ei ole
mainintaa, käräjäoikeus monesti joka tapauksessa kysyy asiaa hakijalta itse ja sen jälkeen
lähivanhemmalta.
Sovittelulla kiistaan nopea ratkaisu
Mikäli molemmat vanhemmat suostuvat sovitteluun, toteutetaan sovitteluistunto varsin nopeasti
käräjäoikeudessa.
Sovittelussa vanhemmat tapaavat toisensa käräjäoikeuden tiloissa. Käytännössä aina kannattaa ottaa
mukaan lakimies avuksi, koska sovittelun aikana on hyväksi pitää taukoja, jolloin voi neuvotella
asiasta lakimiehensä kanssa.
Toinen syy lakimiehen ottamiseksi mukaan on se, että lasta koskevat asiat ovat monesti tunteita
herättäviä. Lakimies voi suhtautua asiaan rauhallisesti ja objektiivisesti, koska asia ei koske häntä
henkilökohtaisella tasolla, vaan hänellä on asiaan pelkkä ammatillinen intressi.
Sovittelutuomari ei ratkaise asiaa, vaan edistää sitä
Käräjäoikeuden tuomari johtaa sovittelua, mutta hän ei saa pakottaa osapuolia mihinkään tiettyyn
ratkaisuun. Joskus sovittelutuomari pyrkii edistämään sovintoa antamalla ns. vihjeitä, miten
kannattaa asiassa toimia, mutta lopullinen sovinto pitää syntyä osapuolten keskinäisen
yhteisymmärryksen kautta.
Sovittelutuomari hoitaa vain ja ainoastaan sovittelun. Hän ei saa edes puhua tapauksesta tuomarille,
joka ottaa riita-asian hoitaakseen ns. normaalitietä.
Sovitteluistuntoja pidetään melkein aina vain yksi, mutta joskus sovittelua voidaan jatkaa toiseen
istuntoon ja joissain todella harvinaisissa tapauksissa jopa kolmanteen istuntoon. Tämä kuitenkin
riippuu täysin tuomarista. Mikäli tuomari katsoo, että osapuolet eivät selvästikään voi päästä
yhteisymmärrykseen asiasta, siirtää hän jutun riita-asiaa käsittelevälle tuomarille.
Sovittelussa oltava valmis kompromissiin
On selvää, että neuvottelussa kumpikaan osapuoli ei voi saada kaikkea, mitä on vaatinut, vaan
sovinto syntyy kompromissin kautta.
Sovitteluun lähdetään yleensä sillä mielellä, että saadaan nopeasti mieltä kalvavaan kiistaan
ratkaisu, joka voidaan hyväksyä.
Sovittelutuomari vahvistaa vanhempien välisen sovinnon, mikäli se ei ole selvästi vastoin lapsen
etua.
Sovitteluratkaisusta voi vielä valittaa
Tuomarin vahvistama sovinto vastaa pääkäsittelyssä annettavaa tuomiota, joten siitä voi vielä
valittaa. Tosin valituksen menestymismahdollisuudet ovat heikot, koska tuomari ei vahvista
sovintoa, mihin molemmat vanhemmat eivät ole ilmoittaneet olevansa suostuvaisia. Hovioikeus ei
pidä siitä, että asian jo sopinut osapuoli alkaa jälkikäteen valittaa tehdystä ratkaisusta.
Mikäli jompikumpi vanhemmista ei kunnioita sovittelun lopputulosta, eikä sovitteluratkaisusta
huolimatta esimerkiksi salli toisen vanhemman tavata lastaan, voi etävanhempi nostaa
sovitteluratkaisusta saadun päätöksen perusteella täytäntöönpanokanteen käräjäoikeudessa ja varsin
todennäköisesti myös voittaa sen. Täytäntöönpanokanteen tullessa vahvistetuksi etävanhemman
pitää pyytää ulosottoviranomaista panemaan päätöksen täytäntöön joko uhkasakon turvin tai
pyytämällä poliisilta virka-apua lapsen saamiseksi tapaamiseen etävanhemman kanssa.
