Kiireellistä sijoitusta voi tietyillä edellytyksillä jatkaa vielä seuraavat 30 vuorokautta. Päätöksen
pitää tällöin tehdä vastuusosiaalityöntekijän esimies, muussa tapauksessa päätös on automaattisesti
pätemätön.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuudessa vallitsee käsitys, että kiireellistä sijoitusta voi
suurin piirtein automaattisesti jatkaa seuraavat 30 vuorokautta. Siksi perusteet kiireellisen
sijoituksen jatkamiselle ovat yleensä luokkaa ”halutaan edelleen turvata lapsen turvalliset
elinolosuhteet”.
Kiireellistä sijoitusta ei kuitenkaan voi jatkaa siksi, että ”lapsen turvalliset elinolosuhteet täytyy
varmistaa”, vaan perusteet jatkamiselle voidaan lukea lastensuojelulain 38 a §:stä:
Jos 30 päivää ei ole riittävä aika lapsen huostaanoton tarpeen selvittämiseksi tai riittävien
tukitoimien kartoittamiseksi 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija voi tehdä
päätöksen lapsen kiireellisen sijoituksen jatkamisesta enintään 30 päivällä edellyttäen, että:
1) tarvittavista lastensuojelutoimenpiteistä ei ole mahdollista päättää ilman lisäselvityksiä;
2) välttämättömiä lisäselvityksiä ei ole mahdollista saada 30 päivässä kiireellisen sijoituksen
alkamisesta; ja
3) jatkopäätös on lapsen edun mukainen.
Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijän velvollisuutena on kiireellisen sijoituksen (ensimmäiset
30 vrk) aikana selvittää, onko lasta syytä hakea hyvinvointialueen huostaan, taikka onko perhettä
mahdollista tukea avohuollon tukitoimin.
Kiireellisen sijoituksen aikana ei sosiaalityöntekijöillä tunnu olevan mitään kiirettä ryhtyä
selvittämään huostaanoton tarpeellisuutta, eikä ainakaan avohuollon tukitoimia. Asioita
viivytellään, vaikka se yleensä johtaa kiireellisen sijoituksen jatkopäätökseen ja näin muodoin myös
lapsen vapaudenriiston jatkumiseen toiselle kuukaudelle. Jatkopäätös ei voi olla perusteltu, mikäli
se aiheutuu sosiaalityöntekijän laiskuudesta eli haluttomuudesta ryhtyä välittömästi selvittämään
huostaanottoa vs. avohuollon tukitoimia.
Viimeistään kiireellisen sijoituksen jatkamisen aikana lastensuojeluviranomaisen täytyy jättää
huostaanottohakemus hallinto-oikeudelle tai päästää lapsi takaisin kotiinsa.
Kiireellisen sijoituksen jatkopäätös
Kiireellinen sijoitus
Julkaistu
26 elokuun 2025
Jaa artikkeli
Ajankohtaiset artikkelit
Perhesuojan asiantuntevat artikkelit perheille
Huostaanotto
Lastensuojeluviranomaisella on velvollisuus edistää huostaanotetun lapsen paluuta perheeseensä
Huostaanoton tarkoituksena ei ole erottaa lasta pysyvästi vanhemmistaan. Lastensuojeluviranomaisella on lakisääteinen velvollisuus edistää huostaanotetun lapsen ja hänen perheensä jälleenyhdistämistä. Velvollisuus perustuu sekä Suomen lastensuojelulakiin että Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Mitä laki sanoo perheen jälleenyhdistämisestä? Lastensuojelulain 4 §:n mukaan lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia. Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on
Huoltajuus tapaamisoikeus
Lastensuojelu ei voi määrätä tapaamisista ilman sijoitusta
Lastensuojeluviranomainen ei voi päättää lapsen ja vanhemman välisistä tapaamisista tai niiden valvonnasta silloin, kun lapsi ei ole sijoitettuna lastensuojelulain nojalla. Lastensuojelulain mukainen yhteydenpidon rajoittaminen liittyy sijaishuoltoon. Kun lapsi on huostaanotettu tai kiireellisesti sijoitettu, yhteydenpitoa voidaan laissa säädetyin edellytyksin rajoittaa ja tapaamisia esimerkiksi valvoa. Rajoittamisesta on tällöin tehtävä asianmukainen päätös. Jos lapsi ei ole sijoitettuna, lastensuojeluviranomainen
Muut teemat
Mikä on lapsiasiavaltuutettu?
Lapsiasiavaltuutettu on viranomainen, jonka tehtävänä on edistää lasten asemaa ja oikeuksien toteutumista Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu voi tehdä aloitteita sekä antaa neuvoja ja ohjeita lasten aseman ja oikeuksien parantamiseksi. Yksi keskeisistä tehtävistä on edistää YK lapsen oikeuksien yleissopimuksen toteutumista Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu ei ole yksittäisiä lastensuojelupäätöksiä valvova viranomainen eikä muutoksenhakuelin. Jos esimerkiksi vanhempi katsoo lapsensa kiireellisen sijoituksen, huostaanoton