Monet ihmiset pelkäävät valittaa lastensuojelun tekemistä sijoituspäätöksistä tai rajoituksista tai huostaanottohakemuksista, koska he katsovat, että se maksaa liikaa. Nykypäivänä ihmisten rahat ovat vähissä ja oikeudenkäynti voi viedä kaiken elämiseen tarvittavan rahan – näin ajatellaan.
Pienituloiset saavat kuitenkin lastensuojeluasioiden hoitamiseen oikeusavun oikeusaputoimistosta ja asian hoitamiseen valitun lakimiehen tehtävänä on se hakea. Valittajan tai huostaanottohakemuksen käsittelyyn joutuneen ei tarvitse itse sitä hakea.
Myös 12 vuotta täyttäneet lapset saavat oikeusavun ja voivat näin palkata oman lakimiehen hoitamaan huostaanottohakemusten käsittelyä sekä valituksia kiireellisistä sijoituksista, yhteydenpidon rajoituksista tai vaikka liikkumavapauden rajoituksista sijaishuoltopaikassa.
On tärkeää huomata, että oikeusapua saa vain tuomioistuimessa käsittelyssä olevaan asiaan – ei siis esimerkiksi kuulemiseen, lastensuojelun kanssa pidettävään palaveriin tai huostaanoton purkuhakemuksen laatimiseen.
Kun lastensuojeluviranomainen on tehnyt päätöksen huostaanoton purkuhakemuksesta, voidaan päätöksestä valittaa hallinto-oikeuteen. Tällöin purkuhakemuksen tehnyt henkilö voi hakea itselleen lakimiehen, joka taas voi hakea oikeusapua oikeusaputoimistosta.
Millä perusteilla oikeusapua saa? Pienituloiset saavat oikeusapua. Nettotulot, asumiskulut (vuokra, sähkö, vesi), lasten lukumäärä ja se, missä he asuvat sekä minkä ikäisiä he ovat, käytettävissä oleva omaisuus, ulosoton tilanne ja tilillä oleva rahamäärä sekä se, asuuko taloudessa muita tienaavia, vaikuttavat mahdollisuuteen saada oikeusapua.
Työtön yksinhuoltaja tai pienituloinen, joka on useamman lapsen huoltaja, saavat varmasti oikeusapua.
Oikeusapua voidaan myöntää myös tietty prosenttimäärä avustajan kuluista. Jos oikeusapua myönnetään 20 prosentin omavastuulla ja avustajan palkkio on 5000 euroa, joutuu valittaja maksamaan summasta 1000 euroa.