Joissain tapauksissa lapsen vanhempi ei ole hänen huoltajansa. Mitä oikeuksia tällaisessa vanhemmalla on, kun käsitellään lapsen huostaanottoa?
Lastensuojelulain 42 §:n mukaan ennen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevaa päätöstä kuulemismahdollisuus on lähtökohtaisesti annettava muun muassa lapsen vanhemmalle ja huoltajalle. Vanhemmalla on siis oikeus tulla kuulluksi, vaikka hän ei olisi huoltaja.
Vanhempi, joka ei ole huoltaja, voi vastustaa huostaanottoa, mutta hänen vastustuksensa ei yksin siirrä alkuperäistä huostaanottoasiaa hallinto-oikeudelle.
Eräässä huostaanottoasiassa lapsen äiti oli ainoa huoltaja. Isä oli lapsen vanhempi mutta ei huoltaja.
Äiti ei vastustanut huostaanottoa eikä sijaishuoltopaikkaa. Alle 12-vuotias lapsikaan ei vastustanut niitä. Isä sen sijaan vastusti sekä huostaanottoa että sijaishuoltopaikkaa.
Asia vietiin ensin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei sillä ollut toimivaltaa ratkaista huostaanottoa, koska lapsen huoltaja ei vastustanut sitä eikä lapsi ollut täyttänyt 12 vuotta.
Asia palautui lastensuojeluviranomaiselle, joka teki huostaanottopäätöksen, mitä isä vastusti ja valitus huostaanottopäätöksestä meni hallinto-oikeuden käsittelyyn.
Lastensuojelulain 32 § velvoittaa ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle selvittämään myös sen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen.
Huoltajuuden puuttuminen ei siis merkitse sitä, että vanhempi voitaisiin sivuuttaa vaihtoehtona.
Jos esimerkiksi lapsi ei voi asua huoltajansa luona, viranomaisen on selvitettävä, voisiko lapsi asua toisen vanhempansa luona ennen kuin hänet sijoitetaan muualle.
Jos lastensuojelu rajoittaa ei-huoltajavanhemman yhteydenpitoa lapseen, hänellä on lastensuojelulain 89 §:n perusteella oikeus valittaa häntä koskevasta yhteydenpidon rajoituspäätöksestä.
