Lastensuojelulain 47 §:ssä säädetään selväsanaisesti, että kun perusteita huostaanotolle ei enää ole, huostaanotto pitää lopettaa. Lain 40 §:ssä taas säädetään, että huostaanotto on välttämätöntä, kun lapsen terveyteen ja kehitykseen kohdistuu uhka vakavasta vaarantumisesta. Vain välttämättömissä tapauksissa voidaan ryhtyä huostaanottoon.
Lastensuojeluviranomaisessa töissä ollessani olin työpari toiselle sosiaalityöntekijälle, joka taas oli vastuusossuna eräälle 15-vuotiaalle nuorelle miehelle. Nuorukainen oli sijoitettuna (yksityiseen tietysti) sijaishuoltopaikkaan vajaan 100 kilometrin päähän kodistaan. Kävimme muutaman kerran katsomassa poikaa sijaishuoltopaikassa ja äiti tuli myös sinne.
Poika oli ilmeisesti ollut hankalakäytöksinen varhaisteini-iässä, mutta sijaishuoltopaikassa hän oli lähinnä vain laiska käymään koulussa. Tapasimme joka kerran lääkärin, joka aina muisti moittia poikaa siitä, että tämä laistoi koulunkäynnin. Pojan terveydentilaan lääkärillä ei ollut sanottavaa, joten vähintäänkin epäselväksi jäi, miksi lääkärin luona ylipäänsä käytiin.
Viimeisellä käyntikerralla (ennen kuin sain potkut, koska olin päästänyt laittomasti sijoitettuja lapsia pois sijoituksesta) vastuusosiaalityöntekijä sanoi minulle, että: ”älä nyt sitten rupea puhumaan mitään huostaanoton lopettamisesta”. No, en ollut aikonutkaan sellaista puhua, mutta olin jo siihen mennessä tullut virastossa tunnetuksi siitä, että lopetin sijoituksia (ei ihme, että sain potkut, kun tietää, mikä yleispolitiikka lastensuojeluviranomaisessa on).
Näin jälkikäteen jäin miettimään tämän vastuusosiaalityöntekijän lausumaa – hän itse tiesi, että kun perusteita huostalle ei enää ole, se pitää lopettaa. Ei siis ole mitään poikkeuksia – huosta pitää lopettaa, kun perusteita ei enää ole. Ja tämän pojan osalta mitään vakavaa vaarantumista hänen terveydelleen ja kehitykselleen hänen omassa kodissaan ei kerta kaikkiaan ollut. Hänet oli huostattu hänen oman käytöksensä vuoksi, joka oli muuttunut lähinnä lauhkean, mutta laiskan lampaan käytökseksi.
Ja tästä tosiasiasta huolimatta vastuusosiaalityöntekijä vannotti minua olemaan puhumatta huostaanoton lopettamisesta.