Aki Nummelin - Perhesuoja

Sosiaalityö on muuttunut irvikuvakseen

15 helmikuun 2026 kirjoittaja Aki Nummelin

Lähikuva kolmesta ihmisestä, jotka pinoavat käsiään yhteen ulkona; yhdellä lapsella on oranssi hattu ja sininen takki ja kahdella aikuisella on farkut ja takit, ja he seisovat vihreällä nurmikolla.

Lastensuojeluviranomaisen toiminta aiheuttaa kansantaloudelle merkittävää haittaa – perheet eivät uskalla tehdä lapsia, kun pelkäävät viranomaisen ottavan lapset huostaan. Ja kun perheillä on vaikeuksia, ei viranomaiselta saa mitään todellista apua, kun ”tuki” on hyödytöntä ja jaarittelevaa perhetyötä – missä koko ajan on pelkona, että jos perhetyö antaa perheestä negatiivisen lausuman, voi lapsi joutua hyvinvointialueen huostaan.

Se sosiaalityö, mitä minä opiskelin Tampereen yliopiston Porin yksikössä, antoi sosiaalityöstä aivan toisenlaisen kuvan. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on voimaannuttaa asiakastaan, kulkea hänen rinnallaan tukien ja toimien asiakkaan asianajajana (ei oikeudellisessa merkityksessä, vaan auttaen häntä esim. muissa viranomaisissa asioinnissa).

Kun päädyin sosiaalityöntekijäksi (olen ollut lastensuojelun lisäksi maahanmuuttajatyössä ja aikuissosiaalityössä), kuva sosiaaliviraston arjesta oli jotain aivan muuta kuin se, mitä yliopistossa opetettiin. Erityisesti lastensuojelussa keskeistä oli viranomaisen ylivalta suhteessa perheisiin – perheet olivat pikemminkin vihollinen, jota vastaan taisteltiin, eikä heille järjestetty todellista apua käytännössä ikinä.

Kaikki tiesivät virastossa, ettei perhetyö tarjonnut asiakkaille sellaista tukea, mitä he olisivat tarvinneet. Kun kerran yhdelle perheelle annettiin kotipalvelutyötä, oli kotipalvelutyöntekijän ensisijainen tehtävä etsiä perheestä jotain moitittavaa (sellaiseksi löytyivät tyhjät oluttölkit, joita köyhä äiti oli hädässään keräillyt kaduilta saadakseen hiukan rahaa).

Eräs perhe, joka olisi oikeasti tarvinnut apua asumisen suhteen, asui ostamassaan täysin täyteen pakatussa ja ison remontin tarpeessa olevassa omakotitalossa siten, että jokaisessa huoneessa nukkui 2-3 ihmistä. Tämä näkyi lasten tuskassa, kun nämä olivat kirjoitelleet seiniin hävyttömyyksiä (lain mukaan, kun lastensuojelun tarve aiheutuu puutteellisista asumisoloista, pitää kunnan/hyvinvointialueen järjestää perheelle vaikka uusi asunto). Perheen yhdellä lapselle järjestettiin ratsastusterapiaa (ihan hauskaa, mutta kun ongelmana oli erittäin ahdas asunto, olisi pitänyt auttaa perheen perustarpeiden järjestämisessä kuntoon).

Lastensuojelu syyllistää asiakkaita

11 helmikuun 202611 helmikuun 2026 kirjoittaja Aki Nummelin

Kaksi pientä lasta, tyttö ja poika, hymyilevät ja pitävät aikuisia kädestä pitäen kädestä, kun he kävelevät läpi aurinkoisen hedelmätarhan, jossa on kukkivia puita. Lapset näyttävät onnellisilta ja leikkisiltä.

Lastensuojelu hyödyntää ihmisten kokemaa häpeää siitä, että heidän lapsensa otetaan heiltä pois. Sosiaalityön periaatteita vastaan toimivat sosiaalityöntekijät syyllistävät vanhempia sen sijaan, että järjestäisivät heille arjen haasteisiin todellisia tukitoimia.

Lastensuojeluviranomainen kehuskelee järjestävänsä tukitoimia, mutta todellisuudessa ne ovat perhettä kuormittavaa ”perhetyötä”, missä kaksi sosionomia/lähihoitajaa tulee jutustelemaan niitä näitä perheen vanhempien ja lasten kanssa sen sijaan, että perheelle osoitettaisiin todellisia tukitoimia, kuten siivousapua, kaupassakäyntiapua, tarpeellisia terveydenhuollon tukitoimia, kuntoutusta ja suoraa taloudellista apua esim. vuokrien maksuun.

Lastensuojelulain 7 luku pitää sisällään hyvin laajat mahdollisuudet osoittaa lastensuojelun tarpeessa olevalle perheelle erilaisia tukitoimia.

Huolimatta siitä, että lastensuojelun ensisijainen tehtävä on tukea perhettä, JOTTA SE PYSYISI YHTENÄISENÄ, EIKÄ HAJOAISI, käytetään esim. perheen huonoa taloudellista tilannetta jatkuvasti perusteena huostaanotoille (mikä hajottaa perheen). Ja toiseksi perheen jäsenten sairauksia tai huonoa terveydentilaa käytetään perusteena huostaanotoille, vaikka terveydenhuoltolain 69 § 2 momentti edellyttää, että lastensuojelun tarpeessa oleville perheille osoitetaan tarvittavat terveydenhuollon toimenpiteet (mikäli lastensuojelun tarve johtuu perheen huonoista terveyspalveluista).

Suorittaessani itse sosiaalityön alalta yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa (valmistuin vuonna 2010) yliopisto-opinnoissa painotettiin, että sosiaalityöntekijän tulee tukea asiakastaan ja olla hänen voimaannuttajansa. Nykyinen sosiaalityön syyllistävä peruslähtökohta on täysin sosiaalityön perusperiaatteita vastaan.

Edunvalvojan sijaisen määräämisestä

31 tammikuun 2026 kirjoittaja Aki Nummelin

Pitkä vaaleatukkainen nainen, jolla on keltainen toppi, pitelee hymyilevää nuorta tyttöä, jolla on ruskea villapaita, järven rannalla, taustalla vuoret. Molemmat vaikuttavat iloisilta ja tuulen puhaltamilta.

Lastensuojeluviranomainen pyrkii kaikin mahdollisin tavoin riisumaan lapsiperheen jäseniltä pois heidän oikeutensa vaikuttaa omaan elämäänsä.

Yksi näistä tavoista on estää lastensuojelun huostaanotto-oikeudenkäynnin yhteydessä lapsen vanhemman oikeus vaikuttaa siihen, miten lasta edustetaan oikeudenkäynnissä. 12 vuotta täyttäneellä lapsella on lastensuojelulain mukaan oikeus itse päättää siitä, kenet hän ottaa lakimiehekseen oikeudenkäyntiin, mutta sitä nuoremmat joutuvat tyytymään lastensuojeluviranomaisen päätöksiin, mikäli lastensuojeluviranomainen onnistuu syrjäyttämään vanhemmat lasta koskevassa päätöksenteossa.

Miten tämä vanhemman syrjäyttäminen lasta koskevassa päätöksenteossa toteutetaan? Hakemalla käräjäoikeudesta määräystä, jonka perusteella lapselle määrätään oikeudenkäyntiä varten edunvalvoja, joka yleensä on lastensuojeluviranomaisen vanha tuttu ja jolta on mukava kysellä, mitä mieltä hän on lapsen ”edusta”.

Eli kysymys on edunvalvojan sijaisen määräämisestä. Näitä hakemuksia pitää aina vastustaa, koska käytännössä ikinä niille ei ole laillista perustaa.

Lain mukaan pitää olla olemassa objektiivinen peruste, että vanhempi ei voi puolueettomasti edustaa lasta. Hallituksen esityksen mukaan tällainen objektiivinen peruste voi olla vanhemman diagnosoitu mielenterveyden häiriö, joka estää häntä ymmärtämästä asiaa, tai sitten se, että vanhempi on pahoinpidellyt tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen lasta.

Pelkästään edellä mainitut asiat eivät estä vanhempaa edustamasta lasta, vaan lisäksi vanhemman toteuttaman lapsen edustamisen pitää estää lastensuojeluasian selvittäminen. Kun huostaanotto-oikeudenkäyntiä odottavat lapset on yleensä jo etukäteen sijoitettu ottamalla heidät jollain hyvin monimutkaisella, mutta yleensä lainvastaisella perusteella kiireelliseen sijoitukseen, ei se, että vanhempi edustaa lasta, estä lastensuojeluviranomaista selvittämästä asiaa.

Lastensuojelulla velvoite järjestää terveydenhoito

31 tammikuun 2026 kirjoittaja Aki Nummelin

Lastensuojelun huostaanottohakemuksissa vedotaan säännönmukaisesti joko lapsen tai vanhemman sairauteen, jotta voidaan ottaa lapsi huostaan.

Lastensuojeluviranomaista velvoittaa kuitenkin terveydenhuoltolain 69 § 2 momentti:

Jos lastensuojelun tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista, lapselle ja hänen perheelleen on sen estämättä, mitä hoitoon pääsystä 51, 51 a–51 c, 52 ja 53 §:ssä säädetään, järjestettävä viipymättä lapsen terveyden ja kehityksen kannalta välttämättömät terveydenhuollon palvelut.

Eli: jos lapsella tai hänen perheenjäsenellään on jokin SAIRAUS TAI VAMMA, joka aiheuttaa lastensuojelun tarpeen, pitää viranomaisen viipymättä järjestää välttämättömät terveydenhuollon palvelut.

Poikkeuksetta viranomainen ei näitä välttämättömiä terveydenhuollon palveluita ole järjestänyt, vaan ryhtynyt vain suoraan huostaanottoon.

Jos viranomainen esittää väitteen, että vanhemman päihteidenkäyttö aiheuttaisi lapselle niin vakavan vaaran, että lapsi on pakko ottaa huostaan, pitää viranomaisen osoittaa, että

a) päihteidenkäyttö tosiaan aiheuttaa vaaran (Suomessa ei ole kieltolakia, eikä vanhemman saunaolut aiheuta lapselle vaaraa, vaikka lastensuojeluviranomainen niin väittääkin)

b) järjestää tarpeellinen päihdekuntoutus.

Yleensä tällaista vakavaa vaaraa aiheuttavaa päihteiden käyttöä ei ole, vaan jokainen pisara olutta/viiniä katsotaan vakavaksi vaaran aiheuttamiseksi.

Toisaalta päihdekuntoutusta ei järjestetä, vaan sosiaalityöntekijä määrää vanhemman menemään itse päihdetesteihin/-kuntoutukseen.

Vanhempi ei tähän kykene, koska päihde- ja mielenterveyspalvelut ovat käytännössä aina olleet Suomessa aliresurssoidut ja yleensä lääkäri/sairaanhoitaja toteaa, ettei päihdekuntoutukselle ole tarvetta.

Sen sijaan lakia noudatettaessa (perustuslaki määrää viranomaisen noudattamaan lakia TARKASTI) on viranomaisen velvollisuutena järjestää vaikkapa päihdekuntoutus ja maksaa se.

Miten suojautua lastensuojeluviranomaisen painostukselta?

7 tammikuun 2026 kirjoittaja Aki Nummelin

Otsikon kysymys on asia, mitä hyvin monet lastensuojeluviranomaisen asiakkaat pohtivat päivittäin.

Vastaus ei myöskään ole mitenkään yksinkertainen, koska monesti lastensuojeluviranomainen valitsee painostuksen kohteeksi sellaiset ihmiset, joiden se katsoo olevan suojattomia eli yksinäisiä, ilman sosiaalista tai taloudellista verkostoa olevia ihmisiä.

Ollessani itse lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä huomasin, että yksinhuoltajavanhemmat, ilman perheensä antamaa tukea olevat romanit sekä maahanmuuttajat (erityisesti pakolaiset) olivat heitä, joilta herkästi otettiin lapsen huostaan.

Tämä johtui siitä, että kyseisillä ihmisillä on harvoin sosiaalista verkostoa, joka heitä tukisi. He ovat myös monesti köyhiä ihmisiä, joilla ei ole varaa hankkia itselleen tukea, kuten vaikkapa lakimiestä siinä vaiheessa, kun huostaanottoa vasta suunnitellaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa vanhempi/lapsi ryhtyy aktiiviseen ja ennen kaikkea laadukkaaseen vastarintaan viranomaista vastaan (lakiin ja sosiaalityön teorioihin tukeutuen), sitä suuremmat mahdollisuudet ovat estää huostaanotto.

Jotkut ovat muuttaneet pois hyvinvointialueelta, missä painostus on aloitettu. Jotkut ovat valinneet poismuuton maasta. Poismuutto Suomesta on totta kai erityisen tehokas toimenpide, mutta pitkällä tähtäimellä todella vaikea asia. Miten pärjää toisessa maassa ilman kielitaitoa, työtä ja rahaa? Hyvinvointialueelta toiselle muutto ei välttämättä auta, koska lastensuojelulain mukaan viranomaisella on velvollisuus (jonka he katsovat myös oikeudekseen) välittää uudelle hyvinvointialueelle tiedot heidän asiakkaanaan olevasta perheestä. Viranomaisten välisissä keskusteluissa voidaan sopia myös monista muista asioista; esimerkiksi miten uuden hyvinvointialueen viranomaiset alkavat perheen kanssa toimia.

Joka tapauksessa suojautuminen lastensuojeluviranomaisen painostukselta tarkoittaa edellä mainittujen asioiden kokoamista yhteen.

Hoidin aikoinani yhden perheen, jossa toinen vanhempi oli maahanmuuttaja (arabi) ja toinen oli puoliksi maahanmuuttaja (tosin eurooppalaistaustainen), asioita lastensuojeluviranomaista kohtaan. Painostus oli todella rajua ja perusteet kiireelliselle sijoitukselle olivat todella omituisia. Mm. perheen isoäitiä syytettiin siitä, että hän olisi sulkenut lapset johonkin pimeään komeroon, kun tosiasiallisesti pienet lapset olivat kertoneet lastensuojeluviranomaisille piilosillaolo -leikistä.

Asiassa päästiin onnelliseen lopputulokseen, koska perheellä oli tosiasiallisesti hyvin laajat taustaverkostot tukenaan ja mukana oli paljon myös suomalaisia sukulaisia. Ilmeisesti lastensuojeluviranomainen ei ollut osannut odottaa tätä. Niinpä parin kuukauden jälkeen lastensuojeluviranomaisen asenne perheeseen muuttui täydellisesti ja kaikki alkoikin sujua mallikkaasti, eikä huostaanotolle yhtäkkiä ollutkaan enää pakottavaa tarvetta (huostaanoton pitää olla lain mukaan välttämätön lapsen suojaamiseksi uhilta, jotka aiheuttavat vakavaa lapsen terveyden ja kehityksen vaarantumista).

Jos lastensuojeluviranomaisen painostuksen kohteella ei ole tukea muista ihmisistä (kavereista, perheestä, puolisosta, lakimiehestä), on kamppailu viranomaisen kanssa yleensä todella hankalaa. Viranomainen tietää kyllä, miten yksinäistä ihmistä painostetaan.

Olen huomannut työssäni niin sosiaalityöntekijänä kuin lakimiehenäkin, että monet ihmiset pelästyvät viranomaispainostusta niin paljon, etteivät lähde edes vastustamaan huostaanottoa.

Jo pelkästään se, että ihmiset laajamittaisesti alkaisivat vastustaa huostaanottoja ja kiireellisiä sijoituksia, aiheuttaisi sellaista yhteiskunnallista painetta ja kohua, että se pakostakin herättäisi jonkin päättävän tahon tarkastelemaan lastensuojeluviranomaisen tosiasiallisia (laittomia) käytäntöjä.

Perusteiden puuttuessa huostaanotto on lopetettava

31 lokakuun 2025 kirjoittaja Aki Nummelin

Lastensuojelulain 47 §:ssä säädetään selväsanaisesti, että kun perusteita huostaanotolle ei enää ole, huostaanotto pitää lopettaa. Lain 40 §:ssä taas säädetään, että huostaanotto on välttämätöntä, kun lapsen terveyteen ja kehitykseen kohdistuu uhka vakavasta vaarantumisesta. Vain välttämättömissä tapauksissa voidaan ryhtyä huostaanottoon.

Lastensuojeluviranomaisessa töissä ollessani olin työpari toiselle sosiaalityöntekijälle, joka taas oli vastuusossuna eräälle 15-vuotiaalle nuorelle miehelle. Nuorukainen oli sijoitettuna (yksityiseen tietysti) sijaishuoltopaikkaan vajaan 100 kilometrin päähän kodistaan. Kävimme muutaman kerran katsomassa poikaa sijaishuoltopaikassa ja äiti tuli myös sinne.

Poika oli ilmeisesti ollut hankalakäytöksinen varhaisteini-iässä, mutta sijaishuoltopaikassa hän oli lähinnä vain laiska käymään koulussa. Tapasimme joka kerran lääkärin, joka aina muisti moittia poikaa siitä, että tämä laistoi koulunkäynnin. Pojan terveydentilaan lääkärillä ei ollut sanottavaa, joten vähintäänkin epäselväksi jäi, miksi lääkärin luona ylipäänsä käytiin.

Viimeisellä käyntikerralla (ennen kuin sain potkut, koska olin päästänyt laittomasti sijoitettuja lapsia pois sijoituksesta) vastuusosiaalityöntekijä sanoi minulle, että: ”älä nyt sitten rupea puhumaan mitään huostaanoton lopettamisesta”. No, en ollut aikonutkaan sellaista puhua, mutta olin jo siihen mennessä tullut virastossa tunnetuksi siitä, että lopetin sijoituksia (ei ihme, että sain potkut, kun tietää, mikä yleispolitiikka lastensuojeluviranomaisessa on).

Näin jälkikäteen jäin miettimään tämän vastuusosiaalityöntekijän lausumaa – hän itse tiesi, että kun perusteita huostalle ei enää ole, se pitää lopettaa. Ei siis ole mitään poikkeuksia – huosta pitää lopettaa, kun perusteita ei enää ole. Ja tämän pojan osalta mitään vakavaa vaarantumista hänen terveydelleen ja kehitykselleen hänen omassa kodissaan ei kerta kaikkiaan ollut. Hänet oli huostattu hänen oman käytöksensä vuoksi, joka oli muuttunut lähinnä lauhkean, mutta laiskan lampaan käytökseksi.

Ja tästä tosiasiasta huolimatta vastuusosiaalityöntekijä vannotti minua olemaan puhumatta huostaanoton lopettamisesta.

Kokemuksia lastensuojeluviranomaisena työskentelystä

31 lokakuun 202531 lokakuun 2025 kirjoittaja Aki Nummelin

Kirjoittaja: Aki Nummelin (oikeustieteen maisteri/luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ja sosiaalityöntekijä)

Olen ollut aikaisemmin töissä lastensuojeluviranomaisena.

Uusia lastensuojeluviranomaisia koetellaan viraston toimesta aktiivisesti. Kun menin ensimmäisen kerran lastensuojeluun töihin, minulle tuli eteen tilanne, missä lastensuojelun asiakkaana ollut yksinhuoltajaäiti oli aamulla läimäissyt lasta, koska tämä ei ollut suostunut pukemaan päälleen. Äiti oli tietysti ollut väsynyt ja hermostunut.

Päiväkodissa lapsi oli sanonut asiasta ja päiväkodista tuli välittömästi lastensuojeluilmoitus virastoon. Sain sen käsiini ja aloin keskustella työyhteisön kanssa. Heti yksi sosiaaliohjaaja (sosionomi, lastensuojelutyöntekijät ovat yliopiston käyneitä maistereita tai lähes maistereita) alkoi selittää, että lapsi on otettava kiireelliseen sijoitukseen. Vastaava tuki häntä voimakkaasti ja niinpä ”vihreänä”, asioiden taustoja tuntemattomana sossuna tein työtä käskettyä – soitin äidille ja ilmoitin, että otetaan lapsi kiireelliseen sijoitukseen. Äiti oli tietysti shokissa.

Ainoa paikka lyhyellä varoitusajalla löytyi 140 km:n päästä. Äidin oli tietysti liki mahdotonta lähteä siellä vierailemaan ilman autoa, ym.

Sitten tuli väliarvion paikka (noin 2 viikkoa sijoituksen alkamisesta). Lapsi tuotiin virastolle ja äiti tuli sinne myös. Tilanne oli kuitenkin muuttunut siten, että vastaava oli lomareissulla (ilmeisesti taas aasialaisessa vuoristossa) ja tilalla oli asiansa oikeasti hallitseva sosiaalityöntekijä (vanhempaa ikäluokkaa). Hän tuli mukaan keskustelemaan äidin kanssa ja pyysi sitten keskustelun jälkeen, että äiti menisi odottamaan käytävälle. Sijaisvastaava sanoi, että hänen mielestään tässä ei ole mitään syytä jatkaa kiireellistä sijoitusta.

Siihen minä sanoin, että ”olin ajatellut täsmälleen samaa, mutta en ollut tiennyt, kenen kanssa puhua, koska virastossa kaikki halusivat vain sijoittaa lapsia”. Niinpä sijaisvastaavan ollessa samaa mieltä kanssani menin sanomaan äidille, että ”ottaa lapsensa ja lähtee kotiin. Sijoitus loppuu tähän.”

Mitä tästä tapauksesta opimme? Lastensuojeluvirastoissa uusia työntekijöitä pistetään mahdollisimman nopeasti hankaliin paikkoihin, joissa testataan, tottelevatko he ylempiään vai eivät. Virastossa on aina joku yli-innokas, joka houkuttelee ja painostaa muita ryhtymään sijoituksiin, ja vastaava sosiaalityöntekijä puolustaa juuri tätä yli-innokasta.

Kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä tottuu tekemään tosiasiallisesti lastensuojelulain vastaisia päätöksiä, jatko sujuu jo helpommin – sijoituksia ja huostaanottoja tulee aina, kun ”käsky käy”. Ne, jotka eivät tätä kestä, lähtevät muualle tai heille annetaan potkut.

Meilläkin työyhteisössä oli silloin, kun kävimme yhdessä lounaalla, jatkuvaa keskustelua siitä, miten haluttaisiin lähteä pois ”parempaan työpaikkaan” (sellaista ei ole). Omatunnon kanssa käytävä Jaakobin paini ei ole hyväksi sossuille.

Kävin myöhemmin kyseisessä virastossa katsomassa, miten siellä menee (olin siis siinä välissä saanut potkut, kun olin päästänyt lapsia pois laittomista sijoituksista). Ainoastaan vastaava oli enää siellä töissä – kaikki muut olivat jo nostaneet kytkintä… eivät ilmeisesti kestäneet omatuntonsa soimausta.