Perhesuoja - Perhesuoja

Huoltajuus- ja tapaamiskiistan sovittelu tuomioistuimessa

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Mies istuu pöydän ääressä kahden pienen lapsen kanssa ja keskittyy kannettavaan tietokoneeseen. Toinen lapsista osoittaa näyttöä, kun nuorempi ja mies katselevat tarkkaavaisesti. He näyttävät olevan mukana yhteisessä toiminnassa.

”Laiha sopu on parempi kuin lihava riita”.

Tämän lausahduksen varmaan kaikki muistavat. Erityisesti huoltajuus- ja tapaamisoikeuskiistoihin
lausahdus sopii mainiosti.

Huoltajuusasioissa tärkeintä on lapsen etu. Mikäli vanhemmat riitelevät jatkuvasti keskenään,
eivätkä pääse lapsen asioista yhteisymmärrykseen, ensisijaisesti lapsi kärsii.

Mikäli lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeusasioista voidaan sopia vanhempien kesken, on se lapsen
tulevien asioiden hoitamisen kannalta paras tilanne.

Sovinto voidaan vahvistaa lastenvalvojalla. Mikäli kuitenkaan sopuun ei päästä, on vanhemman
lähetettävä käräjäoikeuteen hakemus lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeusasioista päättämiseksi.

Hakemuksessa kannattaa mainita, suostuuko tuomioistuinavusteiseen sovitteluun. Mikäli tästä ei ole
mainintaa, käräjäoikeus monesti joka tapauksessa kysyy asiaa hakijalta itse ja sen jälkeen
lähivanhemmalta.

Sovittelulla kiistaan nopea ratkaisu

Mikäli molemmat vanhemmat suostuvat sovitteluun, toteutetaan sovitteluistunto varsin nopeasti
käräjäoikeudessa.

Sovittelussa vanhemmat tapaavat toisensa käräjäoikeuden tiloissa. Käytännössä aina kannattaa ottaa
mukaan lakimies avuksi, koska sovittelun aikana on hyväksi pitää taukoja, jolloin voi neuvotella
asiasta lakimiehensä kanssa.

Toinen syy lakimiehen ottamiseksi mukaan on se, että lasta koskevat asiat ovat monesti tunteita
herättäviä. Lakimies voi suhtautua asiaan rauhallisesti ja objektiivisesti, koska asia ei koske häntä
henkilökohtaisella tasolla, vaan hänellä on asiaan pelkkä ammatillinen intressi.

Sovittelutuomari ei ratkaise asiaa, vaan edistää sitä

Käräjäoikeuden tuomari johtaa sovittelua, mutta hän ei saa pakottaa osapuolia mihinkään tiettyyn
ratkaisuun. Joskus sovittelutuomari pyrkii edistämään sovintoa antamalla ns. vihjeitä, miten
kannattaa asiassa toimia, mutta lopullinen sovinto pitää syntyä osapuolten keskinäisen
yhteisymmärryksen kautta.

Sovittelutuomari hoitaa vain ja ainoastaan sovittelun. Hän ei saa edes puhua tapauksesta tuomarille,
joka ottaa riita-asian hoitaakseen ns. normaalitietä.

Sovitteluistuntoja pidetään melkein aina vain yksi, mutta joskus sovittelua voidaan jatkaa toiseen
istuntoon ja joissain todella harvinaisissa tapauksissa jopa kolmanteen istuntoon. Tämä kuitenkin
riippuu täysin tuomarista. Mikäli tuomari katsoo, että osapuolet eivät selvästikään voi päästä
yhteisymmärrykseen asiasta, siirtää hän jutun riita-asiaa käsittelevälle tuomarille.

Sovittelussa oltava valmis kompromissiin

On selvää, että neuvottelussa kumpikaan osapuoli ei voi saada kaikkea, mitä on vaatinut, vaan
sovinto syntyy kompromissin kautta.

Sovitteluun lähdetään yleensä sillä mielellä, että saadaan nopeasti mieltä kalvavaan kiistaan
ratkaisu, joka voidaan hyväksyä.

Sovittelutuomari vahvistaa vanhempien välisen sovinnon, mikäli se ei ole selvästi vastoin lapsen
etua.

Sovitteluratkaisusta voi vielä valittaa

Tuomarin vahvistama sovinto vastaa pääkäsittelyssä annettavaa tuomiota, joten siitä voi vielä
valittaa. Tosin valituksen menestymismahdollisuudet ovat heikot, koska tuomari ei vahvista
sovintoa, mihin molemmat vanhemmat eivät ole ilmoittaneet olevansa suostuvaisia. Hovioikeus ei
pidä siitä, että asian jo sopinut osapuoli alkaa jälkikäteen valittaa tehdystä ratkaisusta.

Mikäli jompikumpi vanhemmista ei kunnioita sovittelun lopputulosta, eikä sovitteluratkaisusta
huolimatta esimerkiksi salli toisen vanhemman tavata lastaan, voi etävanhempi nostaa
sovitteluratkaisusta saadun päätöksen perusteella täytäntöönpanokanteen käräjäoikeudessa ja varsin
todennäköisesti myös voittaa sen. Täytäntöönpanokanteen tullessa vahvistetuksi etävanhemman
pitää pyytää ulosottoviranomaista panemaan päätöksen täytäntöön joko uhkasakon turvin tai
pyytämällä poliisilta virka-apua lapsen saamiseksi tapaamiseen etävanhemman kanssa.

Elatusapu

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Elatusapu on maksu, jonka käytännössä varakkaampi ja/tai vähemmän aikaa lapsesta huolehtiva
vanhempi maksaa lapsen elatukseksi. Mikäli vanhemmat pääsevät elatusavun suuruudesta
yhteisymmärrykseen, pitäisi ratkaisu vahvistaa lastenvalvojalla. Muuten asiasta pitää hakea
käräjäoikeuden päätös.

Elatustuki on Kelan maksama etuus lapsen elättämiseksi. Kela maksaa elatustukea, kun
elatusvelvollisella vanhemmalla ei ole varaa selviytyä hänelle määrätystä elatusavusta. Sen
maksimimäärä on vajaat 200 euroa kuukaudessa.

Mikäli vanhempi kieltäytyy maksamasta elatusapua, Kela maksaa elatustukea lapsesta ja perii
myöhemmin ulosoton kautta elatusvelvolliselta vanhemmalta hänelle kuuluvan maksuosuuden.

Lain näkökulmasta elatusapu ei siis ole tukea vanhemmalle, kenen luona lapsi asuu, vaan
elatusapua maksetaan lapsen elättämiseksi. Lähivanhemmalla on velvollisuus käyttää varat lapsen
elatukseen. Vanhemmat ovat yhtä lailla vastuussa siitä, että lapsella on taloudellisesti turvattu
elämä, ja vaikka lapsi ei asukaan toisen vanhemman luona, joutuu etävanhempi maksamaan
elatusapua.

Lapsen elatustarpeen laskeminen

Elatusapu määräytyy sen mukaan, paljonko lapsi tarvitsee varoja elatukseensa. Pääosa avusta
määräytyy sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen perusteella. Sen mukaan esimerkiksi vuonna
lapsen yleiset kustannukset ovat seuraavat:

0-6 -vuotias lapsi: 363 euroa
7-12 -vuotias lapsi: 423 euroa
13-17 -vuotias lapsi: 569 euroa

Lisäksi esimerkiksi lapsen vakuutusmaksut ja kohtuulliset harrastuskulut kuuluvat vanhempien
yhteisesti kustannettaviksi. Kohtuulliset harrastuskulut tarkoittavat sitä, että lähivanhempi ei
esimerkiksi voi toiselta vanhemmalta kysymättä laittaa lasta harrastamaan ratsastusta ja jääkiekkoa
ja vaatimaan sitten toista maksamaan harrastuskulut.

Asumiskulujen oltava kohtuulliset

Elatusapuun lasketaan mukaan myös tietty osuus lähivanhemman asumiskuluista. Se on noin
seitsemäsosa asumiskuluista, mutta siinäkin on noudatettava kohtuullisuutta. Mikäli lähivanhempi
asuu kalliissa ja ylisuuressa asunnossa, ei toisen vanhemman tarvitse kustantaa tästä kuin
kohtuulliseksi katsottavaa osuutta.

Asumiskuluista ja muista kuluista vähennetään kulut, jotka toiselle vanhemmalle aiheutuvat lapsen
ns. luonapidosta eli siitä ajasta, kun lapsi asuu etävanhemman luona.

Tämän osalta tuomioistuin tekee päätöksen oman harkintansa ja esitetyn todistelun perusteella.

Elatusavun laskemiseksi molempien vanhempien pitää toimittaa laskelman tekoa varten omat
nettotulonsa, asumiskulunsa ja muut elatusvelvollisuuskulunsa (esimerkiksi tilanteessa, jossa
etävanhemmalla on toisesta liitosta uusia lapsia). Tulot ja kulut pitää pystyä todistamaan asiakirjoin.
Myös se otetaan huomioon, kumpi saa lapsilisän tililleen.

Tästä lasketaan niin sanottu elatuskyky eli karkeasti ottaen se, montako prosenttia lapsen
elatuksesta kuuluu kummallekin vanhemmalle. Sitten lasketaan, paljonko lapsi tarvitsee
elatukseensa varoja. Tämän perusteella lasketaan, paljonko lähivanhemman pitää vastata lapsen
elatuksesta ja paljonko etävanhemman. Erotus on elatusavun suuruus.

Yhteydenpidon rajoituspäätösten kumoaminen

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Nuori tyttö ja poika istuvat kivillä veden äärellä hymyillen ja nauraen aurinkoisena päivänä. Taustalla on puita ja nurmikkoaluetta, jotka luovat rauhallisen ulkoilmaympäristön.

Kun lastensuojeluviranomaisen tulee edistää myös sijoituksen ja huostaanoton aikana lapsen
yhteyksiä hänelle läheisiin ihmisiin, ovat tarpeettomat yhteydenpidon rajoitukset laittomia.

Olen koonnut tähän joitain päätöksiä ja perusteluja, joilla olen saanut yhteydenpidon rajoitukset
kumottua hallinto-oikeuksissa.

Viranomaispäätöksiä ei ole perusteltu

Pohjoissuomalaisessa kunnassa isän ja lapsen väliset tapaamiset oli keskeytetty pariksi
kuukaudeksi. Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen ratkaisun ja perusteli sitä seuraavasti:

”Valituksenalaisesta päätöksestä ei ilmene, miksi lapsen ja hänen vanhempiensa tapaamisten
keskeyttäminen kokonaan on ollut välttämätöntä ja tapaamisten on katsottu olevan vaaraksi lapsen
terveydelle ja kehitykselle”.

Uudellamaalla lastensuojeluviranomainen oli päättänyt rajoittaa 2 lapsen ja heidän vanhempiensa
tapaamiset kertaan kahdessa viikossa ja tapaamiset ovat toteutuneet vain valvotusti (joku on
samassa huoneessa koko ajan, kun lapset ja vanhemmat tapaavat toisensa). Päätös on tehty peräti
yhdeksi vuodeksi.

Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen ratkaisun ja perusteli sitä seuraavasti: ”Asiassa on jäänyt
selvittämättä, miksi rajoituksen voimassaolon määrääminen pisimmäksi mahdolliseksi ajaksi eli
vuodeksi olisi oikeassa suhteessa rajoituksen sisältöön nähden ja välttämätöntä ja lapsien edun
mukaista, kun otetaan huomioon, että lapsien ja vanhempien tapaamiset ovat sijaishuollon aikana
sujuneet hyvin ja ovat tukeneet lasten hyvinvointia”.

Lounaissuomalaisessa kunnassa isoisää oli viranomaisen toimesta kokonaan estetty tapaamasta
lapsenlastaan. Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen ratkaisun ja perusteli sitä seuraavasti:

”Kaikenlaisen yhteydenpidon estäminen kokonaan useaksi kuukaudeksi on äärimmäinen ratkaisu.
Mikäli yhteydenpitoa olisi mahdollista valvonnan avulla jossakin muodossa järjestää lapsen edun
mukaisella tavalla, olisi lapselle ainakin jollain tavalla turvattava oikeus ylläpitää suhdettaan
isoisäänsä. Kun valituksenalaisessa päätöksessä ei ole perusteltu, miksi lapsen turvallisuuden tai
hyvinvoinnin kannalta on ollut välttämätöntä rajoittaa hänen yhteydenpitoaan isoisään näin laajasti,
on päätös kumottava.”

Päätökset on tehty muotoseikkojen vastaisesti

Kaakkoissuomalaisessa kunnassa äidin ja kahden lapsen välistä yhteydenpitoa oli rajoitettu siten,
että tapaamiset saivat olla vain valvottuja. Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen molemmat
ratkaisut (molemmille lapsille oma ratkaisu) ja perusteli sitä seuraavasti:

”Valituksenalaisessa päätöksessä ei mainita lainkaan valvottujen tapaamisten tarkempaa
toteutustapaa, tapaamispaikkaa, eikä tapaamisten lukumäärää. Päätöksestä ei näin ollen ilmene,
missä laajuudessa ja minkä sisältöisenä rajoitus toteutetaan. Päätös ei siten täytä yhteydenpidon
rajoittamista koskevan päätöksen sisällölle säädettyjä edellytyksiä.”

Rajoitukset eivät edistä lapsen etua

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Lastensuojelulaki tarjoaa viranomaisille lukuisia mahdollisuuksia rajoittaa lapsen ja hänen
vanhempiensa elämää.

Kuitenkin laissa säädetään rajoitusten käytön yleisistä edellytyksistä muun muassa niin, että
rajoituksia saadaan käyttää, mikäli rajoitus on lapsen edun mukainen, rajoitus on lapsen hoidon ja
huolenpidon toteuttamisen kannalta perusteltu ja sopiva sekä rajoituksen käyttäminen on
välttämätöntä.

Lisäksi rajoituksen pitää olla oikeassa suhteessa suojeltavaan etuun nähden, lapsen mielipide on
selvitetty ja muut, lievemmät keinot eivät ole tilanteeseen soveltuvia.

Ongelmallisen asiasta tekee se, että kaikki tämä edellyttää arvion tekemistä ja arvion saa tehdä
yksittäinen sosiaalityöntekijä, jolla ei koulutuksen puolesta ole yleensä siihen edellytyksiä.

Kuka määrittelee lapsen edun?

Keskeinen asia rajoitusten asettamisessa ja kaikessa muussakin lastensuojelun toiminnassa on
lapsen etu. Kuka määrittelee lapsen edun?

Lastensuojelulain mukaan lapsen ja nuoren mielipiteelle tulee antaa erityinen merkitys
lastensuojelun toimenpiteistä päätettäessä, mutta näin ei käytännössä ikinä ole.

Lapsen mielipide kyllä yleensä selvitetään, mutta joko sosiaalityöntekijä tekee päätöksen vastoin
lapsen mielipidettä perustelutta tai ilmoittaa perusteluina sen, että ”sosiaalityöntekijä tietää lapsen
edun lasta paremmin”.

Ei ihme, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toimintaan.

Lapsen etu tutkimusten valossa

Sijoitettujen lasten edusta on tehty tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat, että sijoitetut lapset
voivat selvästi muita lapsia huonommin.

Helsingin, Itä-Suomen ja Oxfordin yliopistojen sekä THL:n tutkimuksessa selvitettiin, mikä on
kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten riski joutua sosiaalisiin vaikeuksiin ja
terveysongelmiin aikuisiän saavutettuaan.

Tutkimuksen perusjoukko olivat kaikki Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneet lapset. Heitä oli
yhteensä 903 951. Tutkimushuomio keskitettiin 30 127:een yksilöön, jotka olivat olleet sijoitettuina
kodin ulkopuolelle. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia verrattiin heidän sisaruksiinsa, jotka olivat
saaneet jäädä kotiin.

Tutkimuksen päätulos oli, että kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla sijoitettujen
lasten, sukupuolesta riippumatta, tilanne oli heikompi kuin heidän sisarustensa, joita ei ollut
sijoitettu kodin ulkopuolelle. Sijoituslasten riski kokea vakavia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia
aikuisiällä oli jopa viisi kertaa suurempi kuin kotiin jääneillä sisaruksillaan. Kodin ulkopuolelle
sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli keskimäärin koko muuta väestöä heikompi
kaikilla tutkituilla elämänalueilla.

Kelan vuonna 2016 julkaisemassa tutkimuksessa kyselyyn vastasi 150 keskimäärin 17-vuotiasta
henkilöä.

Tulosten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulutusura jäi useimmilla keskeneräiseksi
ja työllisyys heikoksi. Sijoitetuilla yksilöillä peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus
jäi huomattavasti pienemmäksi (45 %) kuin muulla väestöllä (87 %), ja psyykenlääkkeitä ostaneista
tutkinnon suorittaneiden osuus oli vielä tätäkin merkittävästi pienempi. Kodin ulkopuolelle
sijoitettujen lasten ja nuorten perusasteen jälkeisen koulutuksen puutteen oli aiemmissa
tutkimuksissa havaittu merkitsevän hyvin heikkoja työllistymismahdollisuuksia paremmin
koulutettuihin verrattuna. Kun väestössä vastaavan ikäryhmän työllisyys 26-vuotiaana oli 73
prosenttia, tässä tutkimuksessa kodin ulkopuolelle sijoitetuilla työllisyys jäi keskimäärin 43
prosenttiin. Perhehoitoon sijoitetuista työllistyi 53 prosenttia, laitoshoitoon sijoitetuista 40
prosenttia ja ammatillisiin perhekoteihin sijoitetuista vain 37 prosenttia. Kodin ulkopuolelle
sijoitettuna olleilla oli pitkiä työttömyysjaksoja moninkertaisesti koko ikäryhmään verrattuna.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen vuositulot jäivät alemmaksi kuin koko väestöllä. Noin 30
prosentilla heistä vuositulot jäivät vuonna 2010 alle 6000 euron; koko väestössä prosenttiosuus oli
14.

Kaikista kodin ulkopuolella sijoitettuna olleista 51 prosentilla oli tilastomerkintä psyykenlääkkeistä
jossain vaiheessa vuosina 2001–2010, kun taas vastaavasta väestöstä tilastomerkintä oli 21
prosentilla. Mielenterveyspalveluiden tarvitsijoiden määrä oli niin suuri, että se voitiin tulkita
monien sijoitettujen nuorten syrjäytymisvaaran osoittimeksi. Vähäisen koulutuksen yhdistyminen
psyykkisiin ongelmiin johti tilanteeseen, jossa vain harva oli seurantajakson lopussa työllisenä.

Sosiaalityöntekijä ei voi asettaa diagnoosia tai arvioida terveydentilaa

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Pitkä vaaleatukkainen nainen, jolla on keltainen toppi, pitelee hymyilevää nuorta tyttöä, jolla on ruskea villapaita, järven rannalla, taustalla vuoret. Molemmat vaikuttavat iloisilta ja tuulen puhaltamilta.

Suomessa vain lääkäri voi koulutuksensa perusteella asettaa terveydentilaan kohdistuvan
diagnoosin.

Terveydenhoidon toimenpiteitä – välittömiä hengen ja terveyden turvaavia toimenpiteitä (kuten
verenhukan estäminen auto-onnettomuudessa), sekä vähäisiä terveydenhuoltoon liittyviä asioita
(päänsärkylääkkeen ottaminen) lukuun ottamatta – voivat tehdä terveydenhuollon koulutuksen
saaneet henkilöt; lääkärien lisäksi mm. sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja terveydenhuollon
koulutuksen saaneet lähihoitajat.

Sosiaalityöntekijän pätevyyteen ei kuulu terveydenhuollon koulutus.

Tiedän tämän jo omakohtaisesta kokemuksesta, koska olen itsekin pätevä sosiaalityöntekijä.
Suoritin yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon pääaineena sosiaalityö vuonna 2010 Tampereen
yliopiston Porin yksikössä. Koulutukseen ei kuulunut päivääkään terveydenhuollon tai psykologian
koulutusta. Itse asiassa koulutukseen kuului vain lyhyt kurssi lakiopintoja, eikä niissä käsitelty
lainkaan lastensuojelulakia.

Näistä tosiseikoista huolimatta sosiaalityöntekijät tekevät jatkuvasti johtopäätöksiä asiakkaidensa
terveydentilasta ja tosiasiallisesti asettavat heille diagnooseja. Yleensä nämä diagnoosit liittyvät
siihen, että asiakas on mielenterveydeltään järkkynyt, eikä siksi kykene huolehtimaan lapsistaan.
Tämä sitten on perusteena lasten huostaanotolle.

Yhdessä tapauksessa lapset otettiin huostaan siksi, että isä oli pahoinpidellyt äitiä ja lasta viisi
vuotta aikaisemmin. Isä oli kuitenkin lähtenyt kokonaan maasta tuolloin viisi vuotta sitten, eikä
tietenkään ollut voinut enempää pahoinpidellä perhettään. Sosiaalityöntekijä väitti, että koska perhe
ei ollut käsitellyt tapahtumia ”riittävästi”, oli lapsille jäänyt asiasta sellaiset traumat, että heidän
terveytensä oli vakavasti vaarantunut.

Tällainen diagnosointi ei tietenkään täytä minkäänlaisia lääke- ja terveydenhuollollisia kriteereitä,
mutta siitä huolimatta lapset ja äiti erotettiin toisistaan ja lapsia alettiin hakea huostaan.

Epäpätevyydellä voidaan siis saada todella pahoja asioita aikaiseksi.

Edelleen: joissain tapauksissa sosiaalityöntekijä perustaa huostaanottohakemuksen siihen, että
lääkäri on antanut jommastakummasta vanhemmasta diagnoosin, että tällä olisi mielenterveyden
ongelmia.

Perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei kuitenkaan saa asettaa epäyhdenvertaiseen
asemaan muihin nähden terveydentilan tai oletetun terveydentilan vuoksi. Viranomaisen
velvollisuus on varmistaa, että perheellä on mielenterveyden ongelmista huolimatta mahdollisuus
elää yhtenäisenä perheenä.

Tällöin viranomaisen tehtävänä on varmistaa, että vanhempi saa riittävät terveydenhuollon palvelut,
eivätkä hänen mielenterveydelliset ongelmansa muodostu vaaraksi lapselle. Lastensuojelulain
mukaan avohuollon tukitoimet, joihin myös terveydenhuollon järjestäminen kuuluu, ovat aina
ensisijaisia ja huostaanotto sekä kiireellinen sijoitus ovat viimesijaisia toimenpiteitä.

Huostaanoton purku

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Monet vanhemmat, joiden lapset on otettu huostaan, haluavat lapsensa takaisin. Jotkut eivät näe
lastaan lainkaan, monet näkevät vain esimerkiksi valvotuissa tapaamisissa kerran pari kuukaudessa,
joillakuilla lapsi käy esimerkiksi joka toinen viikonloppu.

Lähtökohtaisesti lastensuojeluviranomaisen pitäisi lopettaa huostaanotto, kun huostaanoton
perusteita ei enää ole. Tämä säädetään lastensuojelulain 47 pykälässä. Monesti näin ei kuitenkaan
käy johtuen jo yksistään siitä, että sosiaalityöntekijät eivät edes yritä pohtia, onko huostaanoton
perusteita enää olemassa, vaan antavat lapsen vain olla sijaishuoltopaikassaan.

Tästä syystä vanhempien pitää olla erityisen aktiivisia – omaa lasta ei pidä jättää
sijaishuoltopaikkaan ja viranomaisten vastuulle, vaan oma lapsi tulisi yrittää palauttaa omaan
kotiinsa. Edellyttäen tietysti, että vanhempi kykenee hoitamaan lapsensa.

Huostaanoton purkamisen perusteet

Viranomaisen tulee alati edistää perheen jälleenyhdistämistä (lastensuojelulain 4 § ja 30 §). Tämä
perustuu siihen, että Suomi on kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sitoutunut takaamaan
perheiden oikeuden yksityisyyden suojaan ja yhteisyyteen.

Tämän vuoksi on säädetty lastensuojelulain 47 §. Sen mukaan

a) huostaanotto on voimassa toistaiseksi (ei siis pysyvästi)
b) kun huostassapidon perusteita ei ole, pitää johtavan lastensuojelutyöntekijän lapsen
vastuusosiaalityöntekijän valmistellun esityksen pohjalta päättää lopettaa lapsen
huostassapito
c) huostassapidon jatkamisen perusteet on arvioitava aina asiakassuunnitelman päivittämisen
yhteydessä tai kun se muutoin osoittautuu tarpeelliseksi
d) asiaan vaikuttavat myös sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaisperheen välinen
kiintymyssuhde, vanhempien yhteydenpito lapseensa ja lapsen oma mielipide.

Viimeinen kohta on siinä mielessä tärkeä, että mikäli vanhempi ei ole juurikaan pitänyt yhteyttä
lapseensa ja lapsi on jo tottunut asumaan sijaisperheessä, on lasta vaikeaa enää palauttaa omalle
vanhemmalleen. Siksi huostaanotetun lapsen vanhemman pitää aktiivisesti pitää yhteyttä lapseensa,
vaikka tilanne vaikuttaisi miten epäoikeudenmukaiselta.

Miten haetaan huostaanoton purkua?

Koska lastensuojeluviranomainen kovin harvoin itse ryhtyy toimenpiteisiin lapsen huostaanoton
lopettamiseksi, tarvitaan lapsen saamiseen takaisin kotiin vanhemman ja hänen/heidän
tukijoukkojensa aktiivista toimintaa.

Eteneminen:

a) kirjoita lastensuojeluviranomaiselle huostaanoton purkuhakemus. Joillain
hyvinvointialueilla siihen on oma lomake, mutta laillisesti mikä tahansa kirjallisesti tehty
purkuhakemus kelpaa
b) purkuhakemuksen pitää perustua alkuperäiseen huostaanottopäätökseen kirjattuihin
huostaanoton perusteisiin ja niiden poistumiseen
c) jos huostaanoton perusteena on ollut vaikkapa vanhempien päihteiden käyttö tai
jommankumman vanhemman väkivaltaisuus, on huostaanoton perusteena oltava se, että
päihteiden käyttö ei ole enää ongelma (saunakaljan ottaminen silloin tällöin ei voi olla
peruste huostaanoton jatkamiselle, koska Suomessa ei ole kieltolakia) tai että vanhempi on
oppinut vihanhallintaa tai hän ei enää asu perheessä, mihin lapsi olisi palaamassa
d) käytännössä juuri ikinä ei lasta vain anneta takaisin vanhemmalleen, vaan perheelle
määrätään ikään kuin jälkiseurantaa
e) jälkiseuranta on yleensä perhetyötä
f) lapsen huostaanottoa voidaan myös jatkaa esimerkiksi puoli vuotta, mutta siten, että hänet
on sijoitettu vanhemman luokse. Mikäli vain kaikki on sujunut kotona hyvin, lapsen
huostaanotto voidaan lopettaa
g) jo huostaanoton purkuhakemuksessa pitäisi ilmoittaa, että on valmis edellä mainittuun
jälkiseurantaan
h) viranomaisen tulisi purkuhakemusta käsitellessään kuulla vanhempia ja lasta sekä ottaa
heidän näkemyksensä huomioon

Huostaanoton purkuprosessi oikeudessa

Viranomaisen tehtyä päätöksensä voi päätöksestä valittaa hallinto-oikeuteen.

Tässä vaiheessa kannattaa ottaa ammattitaitoinen lakimies hoitamaan asiaa, sillä valituksen
muodolla ja lakiin perustuvalla sisällöllä on merkitystä sen suhteen, miten tuomioistuin
hakemukseen suhtautuu.

Hallinto-oikeus ei yleensä käsittele lapsen päästämistä pois huostasta, vaan sitä, onko viranomaisen
päätös ollut laiton. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta viranomaisen laiton päätös ei suoraan lopeta
huostaanottoa, vaan siitä pitää tehdä erillinen päätös.

Hallinto-oikeus voi esimerkiksi ohjeistaa viranomaista, että viranomaisen tulisi tehdä oikeudellisesti
parempi päätös. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vanhemman ja lapsen parempaa kuulemista.

Hallinto-oikeus voi kuitenkin myös päättää ottaa lapsen huostassapidon käsiteltäväkseen ja määrätä
purkuhakemuksen perusteella lapsi palautettavaksi vanhemmalleen/huoltajalleen. Tämä tapahtuu
kuitenkin kovin harvoin.

Aktiivisuus kannattaa

Oma kokemukseni on, että vanhemman aktiivisuus kannattaa aina.

Vaikka huostaanottoa ei purkuhakemuksen perusteella suoraan päätettäisikään, voidaan
huostaanotto kuitenkin purkaa jollain tietyllä siirtymäajalla, esimerkiksi vuoden tai kahden kuluttua
purkuhakemuksen käsittelystä.

Tärkeintä on, että vanhempi osoittaa haluavansa aidosti lapsen takaisin kotiin ja on valmis
käyttämään siihen paljon aikaa ja työtä sekä tarvittaessa myös rahaa.

Sijaishuoltopaikka

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Ryhmä lapsia istuu tiiviisti vierekkäin ja valitsee värikkäitä tusseja kirkkaasta muovisäiliöstä, kädet kurottaen ja keskittyen taidetarvikkeisiin.

Kiireellisen sijoituksen tapahtuessa lapsi joutuu ensimmäiseksi sijaishuoltopaikkaan, joka voi olla
sijaishuoltolaitos tai sijaisperhe. Ollessani lastensuojeluviranomaisena (2010-luvulla) laitospaikka
maksoi noin 10 000 euroa kuukaudessa yhtä lasta kohden; nykyisin hinnat ovat tulleet selvästi
ylöspäin. Sijaisperheelle maksettiin vähemmän.

Sijaishuoltopaikan valinnalla on suuri merkitys, sillä mikäli lastensuojeluviranomainen päättää
ryhtyä lapsen huostaanottoon, voi lapsi päätyä asumaan samassa sijaishuoltopaikassa siihen asti,
kunnes hän täyttää 18 vuotta.

Lain mukaan ”sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton
perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden
ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen.” Joskus tässä onnistutaan, joskus taas ei. Ongelmalliseksi
tilanne muodostuu, jos sijaishuoltopaikka onnistuu pilaamaan lapsen/nuoren elämän. Kerron
muutaman kokemuksen urani ajalta.

Kokemuksia

Lakimiehenä olen hoitanut lukuisia lastensuojelutapauksia. Yhdessä tapauksessa perheen
yksinhuoltaja oli joutunut pitkäkestoiseen sairaalahoitoon, minkä vuoksi lapset piti sijoittaa
jonnekin. Perheen esikoinen oppi kuitenkin laitoksessa käyttämään huumeita (laitoksessa on paljon
nuoria, joilla voi olla monenlaisia ongelmia, joihin he vetävät muita mukanaan). Vanhemman
palattua sairaalasta lapset palasivat myös kotiin, mutta myöhemmin esikoinen otettiin huostaan
huumeidenkäytön vuoksi (minkä hän siis oli oppinut ollessaan sijoitettuna
lastensuojeluviranomaisen vastuulla).

Toisessa tapauksessa nuori oli otettu huostaan ja väitettiin, että hän tarvitsee mielenterveydellistä
hoitoa. Laitos, mihin nuori sijoitettiin, väitti olleensa erikoistunut mielenterveyden hoitoon ja
laskutti siitä ylimääräistä. Kävin kyseisessä laitoksessa ja kysyin työntekijältä, millaista
mielenterveydellistä hoitoa nuorelle annetaan, jolloin työntekijä kertoi, että nuori viedään siinä
tapauksessa kunnan terveysasemalle. Ja tästä siis laitos laskutti ylimääräistä ”hoitolisää”
viranomaiselta!

Ollessani lastensuojeluviranomaisena yksi huostaanotettu lapsi oli siirtynyt jo jälkihoidon piiriin
(täytettyään 18 vuotta). Jälkihoidossa hän avoimesti pössytteli huumeita ja tarjosi jopa minulle (en
suostunut), koska oli oppinut huumeiden käytön sijoitettuna.

Sijaishuoltopaikassa nuoria on myös käytetty seksuaalisesti hyväksi (asiasta on laillisuusvalvojien
ratkaisuja). Sijaishuoltopaikka voi sijaita jopa satojen kilometrien päässä lapsen vanhemmista.

Sijaishuoltopaikan toimintaa pitää siis tarkkaan seurata. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää tai mitä
sanotaan. Ongelmien ilmaantuessa on välittömästi ilmoitettava asiasta sosiaalityöntekijälle, koska
sosiaalityöntekijät eivät juurikaan seuraa laitosten toimintaa. Ollessani lastensuojeluviranomaisena
oikeastaan kukaan sosiaalityöntekijöistä ei lukenut lasten sijaishuoltopaikoista tulleita raportteja,
vaan ne tungettiin aina suoraan arkistoon. Lastensuojeluviraston johto ei millään tavalla opastanut
työntekijöitä.

Mikäli sijaishuoltopaikka on huono, pitää viranomaiselle tehdä kirjallinen pyyntö sijaishuoltopaikan
muuttamisesta. Päätöksestä voi myöhemmin valittaa hallinto-oikeuteen.

Läheisverkoston kartoitus

Lastensuojeluviranomaiselta voi myös pyytää, että sijaishuoltopaikka olisi jossain lapselle tutussa
paikassa. Tähän velvoittaa myös lastensuojelulain 32 §, joka edellyttää lapsen läheisverkoston
kartoittamista.

Läheisverkostoon kuuluvat mm. lapsen sukulaiset tai perheen läheiset ystävät.

Eräässä hoitamassani tapauksessa lapsi päätettiin hallinto-oikeuden päätöksellä sijoittaa isän äidille,
mikä kyseisessä tilanteessa taisi olla paras ratkaisu lapsenkin kannalta.

Sijoitus kotiin

Lapsi voidaan myös sijoittaa omaan kotiinsa, jolloin voidaan kokeilla, miten lapsi pärjää perheensä
kanssa.

Mikäli asiat eivät suju, voidaan lapsi jälleen sijoittaa jonnekin muualle. Yleensä puolen vuoden
onnistuneen kotiin sijoittamisen jälkeen huostaanotto päätetään.

Kiireellisen sijoituksen jatkopäätös

29 elokuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Kiireellistä sijoitusta voi tietyillä edellytyksillä jatkaa vielä seuraavat 30 vuorokautta. Päätöksen
pitää tällöin tehdä vastuusosiaalityöntekijän esimies, muussa tapauksessa päätös on automaattisesti
pätemätön.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuudessa vallitsee käsitys, että kiireellistä sijoitusta voi
suurin piirtein automaattisesti jatkaa seuraavat 30 vuorokautta. Siksi perusteet kiireellisen
sijoituksen jatkamiselle ovat yleensä luokkaa ”halutaan edelleen turvata lapsen turvalliset
elinolosuhteet”.

Kiireellistä sijoitusta ei kuitenkaan voi jatkaa siksi, että ”lapsen turvalliset elinolosuhteet täytyy
varmistaa”, vaan perusteet jatkamiselle voidaan lukea lastensuojelulain 38 a §:stä:

Jos 30 päivää ei ole riittävä aika lapsen huostaanoton tarpeen selvittämiseksi tai riittävien
tukitoimien kartoittamiseksi 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija voi tehdä
päätöksen lapsen kiireellisen sijoituksen jatkamisesta enintään 30 päivällä edellyttäen, että:

1) tarvittavista lastensuojelutoimenpiteistä ei ole mahdollista päättää ilman lisäselvityksiä;
2) välttämättömiä lisäselvityksiä ei ole mahdollista saada 30 päivässä kiireellisen sijoituksen
alkamisesta; ja
3) jatkopäätös on lapsen edun mukainen.

Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijän velvollisuutena on kiireellisen sijoituksen (ensimmäiset
30 vrk) aikana selvittää, onko lasta syytä hakea hyvinvointialueen huostaan, taikka onko perhettä
mahdollista tukea avohuollon tukitoimin.

Kiireellisen sijoituksen aikana ei sosiaalityöntekijöillä tunnu olevan mitään kiirettä ryhtyä
selvittämään huostaanoton tarpeellisuutta, eikä ainakaan avohuollon tukitoimia. Asioita
viivytellään, vaikka se yleensä johtaa kiireellisen sijoituksen jatkopäätökseen ja näin muodoin myös
lapsen vapaudenriiston jatkumiseen toiselle kuukaudelle. Jatkopäätös ei voi olla perusteltu, mikäli
se aiheutuu sosiaalityöntekijän laiskuudesta eli haluttomuudesta ryhtyä välittömästi selvittämään
huostaanottoa vs. avohuollon tukitoimia.

Viimeistään kiireellisen sijoituksen jatkamisen aikana lastensuojeluviranomaisen täytyy jättää
huostaanottohakemus hallinto-oikeudelle tai päästää lapsi takaisin kotiinsa.

Nuorten oikeudet vaikuttaa lastensuojeluasioissa

26 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Lähikuva kolmesta ihmisestä, jotka pinoavat käsiään yhteen ulkona; yhdellä lapsella on oranssi hattu ja sininen takki ja kahdella aikuisella on farkut ja takit, ja he seisovat vihreällä nurmikolla.

Monesti lapset ja nuoret kokevat, että lastensuojeluviranomaiselle he ovat vain pelinappuloita, joita
voidaan kuljetella edestakaisin, eikä heillä myöskään ole oikeutta sanoa omaa mielipidettään – tai
vaikka heitä kuultaisiinkin, ei heidän mielipidettään oteta huomioon. Lastensuojelun
sosiaalityöntekijät katsovat, että lapset ja nuoret eivät tiedä omaa parastaan, vaan sosiaalityöntekijät
tietävät sen lasten ja nuorten puolesta. Tämä käsitys tulee jatkuvasti ilmi mm.
huostaanottohakemuksista.

Käsitys on kuitenkin väärä – niin lain kuin sosiaalityöntekijöiden omien eettisten ohjeidenkin
perusteella.

Eettisten ohjeiden mukaan sosiaalityöntekijän tulee edistää asiakkaansa voimaantumista ja
mahdollisuutta ottaa elämä omiin käsiinsä. Nykyinen lastensuojelun työskentely on tälle keskeiselle
periaatteelle kuitenkin täysin vastakkainen.

Lain mukaan taas (lastensuojelulain 5 §) lapsen ja nuoren omalle käsitykselle pitää
lastensuojeluasioiden käsittelyssä panna erityistä painoarvoa. Sosiaalityöntekijät joutuvat jatkuvasti
myöntämään, että lapset lähtökohtaisesti haluavat asua kotonaan ja myös ilmoittavat tämän
lastensuojeluviranomaiselle. Niinpä sosiaalityöntekijän tulisi kyetä osoittamaan erityisen vahvat
perustelut sille, miksi lastensuojeluasioissa silti toimitaan lapsen/nuoren oman mielipiteen
vastaisesti. Yleensä tätä asiaa ei huostaanottohakemuksissa käsitellä lainkaan.

Toki on mahdollista, että nuori itse haluaa tulla huostaanotetuksi. Olen yhdessä tapauksessa
toiminut tällaisen lapsen oikeudellisena avustajana oikeudenkäynnissä. Lastensuojeluviranomainen
myönsi tuolloin oikeudenkäynnissä, että on erittäin harvinaista, että lapsi/nuori kannattaa
huostaanottoa.

Nuoren oikeus oikeusavustajaan

Lastensuojelulain mukaan 12 vuotta täyttänyt lapsi/nuori voi ottaa oman oikeudellisen avustajan,
joka auttaa häntä huostaanoton vastustamisessa ja valitusten teossa.

Monesti siis huostaanotto-oikeudenkäynnissä vanhemmalla on oma lakimiehensä ja nuorella oma
lakimiehensä. Parhaassa tapauksessa he molemmat toimivat samansuuntaisesti.

Koska lapsi on lähes aina tuloton, saa hän käytännössä automaattisesti oikeusapua oikeudellisen
avustajan palkkion maksamiseen. Avustaja hakee oikeusavun lapsen puolesta.

Valitukset sijaishuoltopaikassa olon aikana

Koska lapsen/nuoren sijoittaminen sijaishuoltopaikkaan (laitokseen tai perheeseen) rikkoo lapsen
oikeutta yksityisyyteen, liikkumisvapauteen ja oikeuteen olla omien vanhempien/huoltajien
huollossa, on 12 vuotta täyttäneellä lapsella oikeus valittaa sijaishuoltopaikkaan sijoittamisen
aikana tapahtuvista asioista alkaen kiireellisestä sijoituksesta ja kiireellisen sijoituksen jatkamisesta.

Sijaishuoltopaikassa olon aikana:

a) lapsen ja tämän läheisten välille voidaan asettaa yhteydenpidon rajoitus
b) lapsen hallussa olevia aineita ja esineitä voidaan ottaa haltuun
c) lapselle lähetettävä lähetys (esim. postipaketti) voidaan jättää luovuttamatta lapselle
d) lapsen liikkumavapautta sijaishuoltopaikan ulkopuolella voidaan rajoittaa esimerkiksi
määräämällä hänelle ”päällystakki” sinä aikana, kun hän on ulkona
e) lapsi voidaan eristää muista
f) lapsi voidaan määrätä esimerkiksi katkaisuhoitoon.

Näistä kaikista asioista lapsi voi valittaa hallinto-oikeudelle. Lapsi/nuori voi toki tehdä valituksen
itsekin ja vaikka sijaishuoltopaikan henkilökunnan avustamana, mutta järkevintä on tehdä valitus
asiantuntevan lakimiehen kanssa. Lakimies hakee työnsä maksamiseksi oikeusavun
oikeusaputoimistolta eli lapsen ei tarvitse näistä palveluista maksaa.

Avohuollon tukitoimet

1 syyskuun 202526 elokuun 2025 kirjoittaja Perhesuoja

Avohuollon tukitoimet voivat olla varsin monimuotoisia. Lastensuojeluviranomainen tarjoaa silti
yleensä varsin kapea-alaista tukea, joka melkeinpä aina on perhetyötä. Se tarkoittaa sitä, että
perhetyöntekijäpari saapuu säännöllisesti perheen kotiin keskustelemaan vanhemman (vanhempien)
ja lapsen kanssa.

Monesti perhetyö koetaan lastensuojelun asiakkaiden keskuudessa ylimääräiseksi rasitukseksi.
Perhetyö kuluttaa perheen aikaa, jolloin kotityöt jäävät tekemättä ja ne pitää tehdä sen jälkeen, kun
perhetyöntekijät ovat poistuneet.

Todellisuudessa laki (lastensuojelulain 36 §, missä säädetään lastensuojelun avohuollon
tukitoimista) antaa varsin laajat mahdollisuudet viranomaiselle tuen järjestämiseen. Ellei
hyvinvointialueella ole omasta takaa järjestää tukea, voi viranomainen lain perusteella käyttää
varoja tukitoimien hankintaan vaikkapa yksityiseltä sektorilta. Lain 36 §:ssä säädetyt tukitoimet
ovat:

1) tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen;
2) lapsen taloudellista ja muuta tukemista koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankinnassa,
työhön sijoittumisessa, harrastuksissa, läheisten ihmissuhteiden ylläpitämisessä sekä muiden
henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisessä;
3) lapsen kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja;
4) tehostettua perhetyötä;
5) perhekuntoutusta; sekä
6) muita lasta ja perhettä tukevia palveluja ja tukitoimia.

Kohta 6 mahdollistaa siis varsin monimuotoisten tukitoimien järjestämisen. Mikäli perheen
tukeminen edellyttää vaikkapa vammaisen vanhemman auttamista kotitöissä (siivous, pyykkäys ja
tiskaus), niin silloin laki velvoittaa viranomaisen näitä tukitoimia järjestämään. Mikäli noudatetaan
lakia, viranomainen ei voi laiminlyödä tarpeellisten tukitoimien järjestämistä.

Lastensuojelun tarve aiheutuu sairaudesta

Monesti vanhemman tai lapsen sairauden tai vamman vuoksi perheellä on vaikeuksia selviytyä.
Miten tällaisessa tilanteessa hyvän sosiaalityöntekijän, joka noudattaa hänelle suotuja oikeuksia,
tulisi siis toimia? Terveydenhuoltolain 69 §:ssä säädetään:

Jos lastensuojelun tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista, lapselle ja hänen
perheelleen on sen estämättä, mitä hoitoon pääsystä 51, 51 a–51 c, 52 ja 53 §:ssä säädetään,
järjestettävä viipymättä lapsen terveyden ja kehityksen kannalta välttämättömät terveydenhuollon
palvelut.

Eli lapsen elinolosuhteiden vaarantuessa hänen perheensä riittämättömien terveydenhuollon
palvelujen vuoksi, on lastensuojelun järjestettävä riittävät terveydenhoitoon tarvittavat palvelut.
Mikäli julkiselta puolelta näitä palveluita ei ole saatavilla, antaa laki lastensuojelulle oikeuden niitä
hankkia vaikkapa yksityiseltä puolelta.

Avohuollon tukitoimiin on rahaa löydettävissä

Mikäli vedotaan siihen, ettei ole rahaa hankkia kaikkia mahdollisia avohuollon tukitoimia, niin tämä
väite kumoutuu sillä, että huostaanotto maksaa paljon enemmän kuin avohuollon tukitoimien
järjestäminen. Ollessani itse aikoinani lastensuojelun sosiaalityöntekijä yhden lapsen yhden
kuukauden pitäminen sijaishuoltopaikassa maksoi 10 000 euroa. Tämä oli kohta kymmenen vuotta
sitten, joten kustannukset ovat siitä vain nousseet.